En nukkunut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä juuri lainkaan, tuleva lounas La Bastide Saint Antoinessa kutkutti vatsanpohjassa ja piti minut hereillä.
Kolmentoista (!) saattajan voimin meidät ohjattiin pöytäämme ja nautimme taivaallisen aterian, joka jää muistojeni syövereihin. Puligny-Montrachet maistuu yhä suussani, viinistä muistuttamassa nuo kaksi kuvaa.
Itse Monsieur Jacques Chibois kävi pöydässämme ja valloitti allekirjoittaneen charmantilla eleganssillaan, valkoisessa kokkiessussaan ja viehättävästi harmaantuneessa olemuksessaan. Otin kuvankin, säilytän sen itselläni.
Paras, paras maanantai, sitten poikamme syntymän.
1 kommentti:
Ihana tuo viimeinen lause. Kuvaa kokemustasi hyvin äiti-ihmiselle. :)
Ihmeellistä, että ruoka ja juoma synnyttävät niin suuria elämyksiä. Jokin aika sitten kirjoitin "päiväkirjaani", että turhamaisuuden huipentuma, kun liikutuin hyvästä kahvista. :) Mutta onneksi elämä ei ole mustavalkoista. Ruuasta nauttiminen ei tarkoita, että maailma pyörisi (vain) sen ympärillä.
Lähetä kommentti