10.2.2012

Rapsakkaa naposteltavaa




Teen toisinaan sipsejä kotona, sillä pidän rapsakasta ja suolaisesta perunasta.  Rakastan dippailla. Dippailla ja rouskuttaa. Kaupan sipsipusseihin en ole kajonnut aikoihin, eivät innosta makuhermojani laisinkaan.

Sipsit on helppo valmistaa. Osta mahdollisimman isoja perunoita, niin pääset vähemmällä vaivalla. Pari isoa perunaa riittää täyttämään yhden pellillisen. Punajuuresta ja palsternakasta saat vaihtelua, jos pelkkä peruna tuntuu tylsältä. Kuori ja viipaloi potut mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Mandoliini on kätevä apulainen, jollet sellaista omista (kuten en minäkään), niin terävä yleisveitsi toimii sekin. Varo sormiasi.

Valuta kulhoon jääkylmää vettä ja upota perunaviipaleet mukaan uimaan. Huuhtele perunoita kylmässä juoksevassa vedessä kunnes vesi on kirkasta eikä perunoista irtoa enää tärkkelystä. Siirrä perunaviipaleet astiapyyhkeen päälle ja painele ne kunnolla kuivaksi. Kippaa perunat kuivaan kulhoon ja lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä, rouhi myllystä mustapippuria ja suolaa kevyesti. Sekoittele siten jotta kaikki potut saavat oman osansa. Levitä perunat pellille, leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa niin kauan kunnes rapeusaste miellyttää.

Tänä viikonloppuna on vuorossa (toivon mukaan) viimeiset kuvaukset keittokirjaa varten, kansikuvaa metsästämme myös. Olisipa onni myötä, että saisin vangittua sen mitä kovasti tavoittelen.

Parasta viikonloppua, ihanat.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä on varmaan kuumeesta huolimatta kokeiltava tänä viikonloppuna, kuulostaa sen verran herkulta ja helpolta!

Abe

Hanna kirjoitti...

Paranehan, olen itsekin yhä puolikuntoinen. Tajuttoman sitkeä tauti.

Anonyymi kirjoitti...

Koska kirjaasi saa kaupoista, osaatko sanoa?

t. Utelias

Karoliina kirjoitti...

Nam. Ihana resepti taas, ihanasti kirjoitettu.
Kiitos blogista, Hanna!
Hauskaa viikonloppua!

Pieni Lintu kirjoitti...

Onnistuuks noi tosiaan - josku yritettii tehdä sipsejä kesäkurpitsasta mutta jäivät iha lötköiksi.. :P Ne olis pitäny vissii itkettää!

Näitä vois koittaa!!!?

satmaari kirjoitti...

Kiitos taas. Tää on niin paras motivaattori-sivu minulle, joka hieman korjailin ruokailutottumuksiamme terveellisempään suuntaan. Testaan kyllä.

Outi kirjoitti...

Oi, tätä kyllä kokeillaan pian! Ollaan kerran yritetty jollain huonolla ohjeella tehdä itse sipsejä..ihan kamalia löllöjä niistä tuli.

Ja hei! Testasin tänään sitruuna-anjovispastaa. Täällä lisää: http://ihankotona.blogspot.com/2012/02/hei-hoi-anjovis.html

Oliiviöljyn sijaan käytin kylmäpuristettua avokadoöljyä. Toimi sekin ihan hyvin.

Hanna kirjoitti...

Uteliaalle tiedoksi että syksyllä tulee kauppoihin ;)

Kiitos samoin sinulle Karoliina!

Nämä onnistuvat kyllä, kun vaan pidät huolen että ovat tarpeeksi ohuita ja eivät mene toistensa päälle pellillä. Kivaa viikonloppua!

Ollos hyvä vaan, ihana! ;)

Hei Outi, pasta näytti tosi hyvältä! Toivotaan että se maistuu muillekin perheen edustajille. Huippua kun testasit, tulen siitä aina niin iloiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hanna! Kertoisitko, miten kävi teekokeilujen kanssa? Tuliko sinusta teenjuoja ja oletko löytänyt suosikkimakuja?
Yritän itse vaihtaa kahvin teehen ja luin juuri saamasi vinkit. -Kaima

Hanna kirjoitti...

Tulihan minusta! Parhaillani juon yhtä suosikeistani ;) lupasin postauksen aiheesta kun pääsemme uutiin kotiin ja keittiöön, maaliskuulle joudut siis odottelemaan. Kivaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Juustohöylä käy mandoliinista. Meillä on joskus ollut mandoliini. Se on aika hurja väline. Voimaa pystyy käyttämään paljon reippaammin kuin juustohöylällä ja saa olla todella tarkkana koska peruna loppuu ettei mene sormet terään.

Hanna kirjoitti...

Totta, tarkkana sen kanssa saa ja pitää olla. Aion kuitenkin sellaisen hankkia, mieheni vastusteluista huolimatta. Näin unta omenapiirakasta, johon tarvitaan niin ohuita omenalastuja että niistä näkee läpi. Siihen tarvitaan mandoliini. ;)