Kirja-arvonnan voittajat

Ette tehneet valinnastani helppoa, luin kommenttejanne uudelleen ja uudelleen, nauratti, huvitti, rintaa puristi ja välillä jopa itketti. Aamulla eräs toimittaja kysyi minulta, että paljonko minun blogillani on lukijoita. Kerroin hänelle että en välitä numeroista, tästä pikku blogista ei koskaan tule listaykköstä. Minulla on ne lukijat, jotka merkitsevät, sanovat sanasen silloin kun sitä eniten kaipaan, antavat palautetta, ohjaavat oikeaan suuntaan ja osaavat innostaa. Enempää en tarvitse.


Asiaan, senkin tunteilija. 

Valitsin kommenteista 36, jotka printtasin lattialle ja jätin jälleen viattoman lapsen valitsemaan pakasta 3 voittajaa. Hän kiikutti minulle seuraavat neljä paperia, menköön jakoon siis neljä kirjaa.

Tinski kirjoitti...

Minun sukupuuni ruoanlaiton suhteen on sellainen katastrofiainesten pajukko, että on suoranainen ihme, että olen yhä hengissä ja kannan jopa paria ylimääräistä kiloa! Kateuden karvas pala nousee kurkkuuni, kun ystävät mainostavat, ettei mikään voita isoäidin lihapullia tai omenapiirakkka: oma mummoni nakkeli perunat kuorineen jauhelihakastikkeen sekaan ja viimeksi auttaessani häntä keittiökaappien pesussa, löysin italialaisia makuja dippikastikemausteseoksen muodossa vuodelta -96. Isäni ei saanut äidiltään sen parempaa oppia vaan ruokana oli usein paistiperunoita ja kulinarismin suurvoitto hookoo plöö. Edelleen isä hokee, ettei makaroni ole ruokaa ja ravintolassa varmistaa jo ennen pöytään ohjausta, että saahan teiltä keitettyjä perunia? Teini-Tiina ei istunut koskaan toimettomana kouluruokassa vaan oli kenties ainoa, joka söi hyvällä ruokahalulla kaiken, mitä tarjottiin. Myöhemmin emme asuneet enää isän kanssa kahden vaan taloon muutti tuleva äitipuoleni. Sitähän melkein saattoi olla innoissaan, että jes! nyt jotain muuta ruokaa vaan ei. Kovin rakas, mutta auttamattoman hajamielinen kodin hengetär piti suurista linjoista eikä ollut kovin pikkutarkka esim. siitä, tuliko keittoon kasviksia tai mausteita. Makaronilaatikosta uusi äiti unohdi kerran jauhelihan.

Onkin jännittävää, että näiltä (kamalan pahan makuisilta) eväiltä olen ponnistanut ja silti olen - suonette kehuni, olen sen ansainnut! - perin kelpo kokki! Viikonloppuisin katan pöydän kotonani sisällä tai terassilla. Värikkäitä astioita, hauskoja servettejä, hyvää musiikkia ja rakkaudella ja kiireettä valmistettua ruokaa. Pöydän äärellä ystävä, tuttava, kadun mies tai naapuri, onko tuon nyt niin väliä! Kunhan mausteet on muistettu eikä kastikkeen seasta löydy vielä hieman mullalta maistuvia perunIA...

Tarvitsen tämän koska luulin munien tulevan navetasta. Auta minua ymmärtämään ja omaksumaan ruoka ja hyvä elämä, kiitos.
Eppu

Voi Hanna. Voi rakas rakas Hanna! Minä tarvitsen kirjanne. Haluan sen, mutta ennen kaikkea tarvitsen sitä. Olen viimeisen vuoden päivät elänyt sumussa, hukassa, normaalin elämän ulottumattomissa. Seurasin intensiivisesti kirjaprojektiasi, aloin kokeilemaan jakamiasi ruokia ja resepti reseptiltä tunsin pääseväni takaisin "elävien kirjoihin"- niin paljon ruuanlaitto toi nautintoa ja iloa elämään. Konkreettiset onnistumiset toivat pikku hiljaa takaisin uskon itseen, mielettömän hyvä ruoka sen sijaan koko päivän kestävän hyvä mielen- ei sitä turhaan sanota, että hyvä ruoka, parempi mieli. Safkaa-kirjan ilmestyttyä olen käynyt katsomassa, kurkistelemassa ja koskettelemassa, myönnettäköön että kotimatkalla on tullut vieritettyä myös muutama kyynel- kiitoksena, kunnioituksena, ilona, surujen muistelona. Sinä ja Safkaa, te pääsisitte arvoisellenne paikalle (eli suoraan keittiöön, arkeen ja jokaiseen päivään) pienessä opiskelijakodissa, ja ennen kaikkea sydämessä. Kokkipoikaystäväkin totesi, että vaikka hyllyssä pönöttää parikymmentä kokkikirjaa, Safkaa on ainoa, mitä ihminen tarvitsee.
 -R

Santeri/TKU 

Parikymppisen opiskelijan ruokavaliotodellisuus piristyi kertaheitolla, kun blogisi myötä jokapäiväinen einespainajainen tässä yksiössä sai jäädä pölyttymään historiaan. Yhtälö valaisevan innostavat reseptikirjoitukset ja helposti löytyvät ainekset johti tulokseen keittiövallankumous: aluksi pientä kokeilua, sitten arkiruuat uuteen uskoon, lopulta koko vaatimaton keittiöarsenaali investoinneilla toiselle planeetalle. Tilanne ennen: nugetteja luentojen jälkeen. Tilanne nyt: tomaatti-vuohenjuustopasta viikottainen arki-ilmiö numero 1.

Kaidalle tielle ollaan siis päästy ja nyt ihmisluonto tietysti janoaa vain lisää. Olen nyt muuttamassa uuteen kämppään - paremmalla keittiöllä, ensisijainen kriteeri - ja Safkaa antaisi koko prosessiin rautaisen annoksen inspirationaalista hurmosta. Opintolainastakaan ei jaksa enää niin stressata, kun sitä sentään käyttää fiksusti ruokaan ja arkeen panostaen. ;)

Onnea voittajille! Saisinko meilitse hanna.gullichsen@gmail.com postiosoitteenne. Jos olette nopsia, ehdin postittaa ne voittajille ennen matkaamme.