30.4.2011

Kaalimaan karitsaa


DSC07607






Keitetty kaali voi kuulostaa epäilyttävältä, mutta on suolan ja voin kanssa aivan hemmetin hyvää.
Leikkaa varhaiskaali neljään (kuuteen jos iso yksilö) osaan, huolehdi että kantaa jää kuhunkin osaan tarpeeksi, jotta kaali pysyy keitettäessä kasassa.
Upota kaalit kiehuvaan suolalla maustettuun veteen ja keitä viitisen minuuttia. Testaa haarukalla kypsyys kannan tuntumasta, kuvan kaalit kiehuivat kuusi minuuttia. Älä keitä liikaa.
Nosta kaalit vedestä reikäkauhalla ja valuta vesi pois. Laita kaalit valumaan hetkeksi kuvan tavalla, jotta kaikki vesi valuu lehtien välistä pois.
Laita kaalit lautaselle, valele voilla ja ripottele päälle sormisuolaa.


Leikkaa kare luiden välistä kyljyksiksi. Kuumenna pannu, lorauta sinne reilusti oliiviöljyä ja keskelle pannua heität halkaistun valkosipulin ja pari timjamin oksaa. Suolaa ja pippuroi huoneenlämpöiset kyljykset, iske kuumalle pannulle, paista pari kolme minuuttia per puoli.


DSC07617





DSC07610


Asettele kyljykset kaalien kainaloon tarjoiluvadille ja kaada paistoliemi niiden päälle. Kinastelkaa lempeässä mielessä siitä kuka saa valkosipulin, itse syön niitä kuusi viikossa. Taivaallista herkkua. Valkosipuli on jonossa seuraavana, sille tehdään kunniaa ihan omalla postauksellaan.

Ei paljon yksinkertaisemmaksi ja nopeammaksi voi muuttua, vai mitä? Jos nyt huonoja puolia pitää etsiä, niin tässä ei oikein ehdi edes aperitiivia ajattelemaan kun ollaan jo ruokapöydässä.


Viiniksi valitsin Tommasin Ripasson, toimii.


DSC07632

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam mitä herkkua, täytyypä kokeilla.

Hanna kirjoitti...

Tee se, yksinkertaiset jutut on parhaita! ;)

maijanmaja kirjoitti...

Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Kaalista tulee huippuhyvää myös voissa ja sokeriripauksessa valurautapannussa paistamalla, juuri tuollaisina lohkoina. Lopuks suolaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, tätä täytyy kokeilla! Höyrykattilassa kaali pysyisi takuuvarmasti koossa...? :)

Hanna kirjoitti...

Joo, valurautapannu on keittiön ykkösjuttuja. Kiitos vinkistä, testaan varmasti!

Olet oikeassa, meillä ei ole hörtykattilaa niin homaa on hoidettu noin. Pienempiä juttuja, kuten parsakaalia varten on kattilan pohjalle laitettava silikoninen reikäpohja, joka on loistokeksintö.

Anonyymi kirjoitti...

[p]Canada Goose manufactures a wide range of jackets, vests, [url=http://www.cheapcanadagoosejakke.com]canada goose jakke sale[/url] hats, gloves and other cold weather apparel designed for extreme cold weather conditions . This is a pretty special place and the world has acknowledged that,¡± he says . At a modest plant in an industrial neighbourhood in Toronto, Canada Goose churns out 250,000 parkas a year-a rarity in the textile industry, where much of the actual construction of garments is often completed half a world away . 2011 hot Women¡¯s Moncler Maillol Black Down [url=http://www.authenticcanadagoosecoats.com]canada goose coats on sale[/url] Coats with fur are so hot for its fashionable and elegant design . Such as playing it up or to rebound very slow and very low, indicating poor quality filler, such as the fundamental resilience, the filler [url=http://www.cheapcanadagoosejakke.com]men canada goose jakke[/url] is likely to be a feather or other long-haired piece of crushed hair, rather than down . Once the trigger is taken care of, fibroid [url=http://www.canadagooseparkaclearances.com]canada goose expedition parka women[/url] removal is extremely simple and is done nearly automatically . Monlcer Coats can present you various styles here . Both-way center zip lets you split the hem for easier walking up the hills as well [url=http://www.canadagooseparkaclearances.com]canada goose expedition parka[/url] as provides some venting when you obtain almost too toasty in the sun . This [url=http://www.authenticcanadagoosecoats.com]canada goose coats[/url] guarantees that they are waterproof and will block the wind.[/p]

Anonyymi kirjoitti...

[p]With beat-heavy [url=http://www.monsterbbeatsbydre.co.uk]beats by dre headphones[/url] music they really rock . Once your book is sold . I take care of my stuff, and espally if your going to spend $300 on ou should treat them well . Exactly what the planet is really useful to talk would be most important exceptional real transmitter . The Powerbeats want to be your gym buddy and, while they can隆炉t scream inspiring Rocky quotes at you, they can grip the backs of your ears and blast motivating, fast-paced, [url=http://www.monsterbbeatsbydre.co.uk]beats by dre[/url] exercise-friendly tunes down them . Before the very Monster headphones, headphones culd equate roughly divided care tw types: unique is high-end professional-grade headphones whh ar principally usd b folks bring but [url=http://www.monsterbbeatsbydre.co.uk]beats by dre studio[/url] a work force music, lk brand AKGs high-end guard headphones; the vrius record terrific crasis high-end headphones, wht fanciers pursue, uh through Sennheiser HD800 . Dre [url=http://www.monsterbbeatsbydre.co.uk]solo beats by dre[/url] and Interscope particulars Chairman Jimmy Iovine . beast beats through dre studio room new york Yankees Headsets supply you the increased degree of sound files [url=http://www.monsterbbeatsbydre.co.uk]beats by dre uk[/url] pleasure.[/p]