23.5.2012

Lindströmin pihvit


Lindströmin pihvi eli linkkari on yksi omista arkiruokasuosikeistani.

Linkkari on mukana elokuussa ilmestyvässä Safkaa - Parempaa arkiruokaa -keittokirjassamme, josta voit tykätä Facebookissa. Sivulle päivittyy viikottain detskuja kirjaprosessin etenemisestä. Luvassa myös arvontoja joihin liittyy yllä mainittu kirja.

Tässä teille maistiaisia ennakkoon, kiitoksena kaikista ihanista kommenteistanne, joita olette matkan varrella jättäneet. Kokkausiloa!

_DSC0214


Lindströmin pihvit
4:lle
500 g sika-nautajauhelihaa
3-4 tuoretta, keskikokoista punajuurta
1 dl korppujauhoja (tai eilisen leivät murusia)
n.2,5 dl punaista maitoa tai kermaa
2 kananmunaa
3 rkl etikkaan säilöttyjä kapriksia pilkottuna
suolaa
valkopippuria
sipuli-kermakastike
voita paistamiseen 
2 sipulia
2 dl kermaa
suolaa
mustapippuria
Lämmitä uuni 170 asteeseen. Kuori punajuuret ja raasta ne hienolla terällä. Turvota korppujauhot maidossa, noin 5-10 minuuttia. 
Laita isoon kulhoon jauheliha, suola, mustapippuri ja kananmunat. Sekoita. Lisää turvotetut korppujauhot, punajuuriraaste ja kaprikset. Sekoita tasaiseksi massaksi. Paista koepihvi ja maista. Lisää taikinaan tarvittaessa suolaa. Peitä taikinakulho kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa hetken verran, jos mahdollista - yön yli.
Tee lusikalla pieniä pihvejä paistinpannulle. Paista pihviä keskilämmöllä voissa noin kolme minuuttia. Käännä sitten pihvi ja laita liesi säästöliekille. Anna toisenkin puolen paistua kolmen minuutin ajan. Siirrä paistetut pihvit voideltuun uunivuokaan. 
Viipaloi sipulit ja kuullota ne pehmeäksi paistinpannussa, nokareessa voita noin viiden minuutin ajan. Lisää kerma ja anna kiehua tovin, jolloin kastike sakenee. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kippaa kermainen sipuliseos pihvien päälle. Laita vuoka uuniin noin 15 minuutiksi, jonka jälkeen se on valmis nautittavaksi. 



_DSC0273

10 kommenttia:

Tibs kirjoitti...

Oi vitsi, linkkarit oiskin hyvia!
Meilla syotiin eilen tulista gulassikeittio, hyvaa oli sekin.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuli avioliiton myötä Lindström ja polttareissani tehtäväni oli valmistaa Lindströmin pihvit. Siitä lähtien on pihvejä tullut paistettua silloin tällöin ja aivan liian harvoin, sillä niin suurta herkkua ne ovat.

Aurinkoterveisin,
Rouva Lindström

ps. Tänään meillä syödään kaali-makkarapataa.

champagne kirjoitti...

Kiitos reseptistä! Pitää ihan varmasti kokeilla:)

Anonyymi kirjoitti...

Kokeiluun menee, kiitos inspiraatiosta!

Tusla kirjoitti...

Mainio ruoka ja mainio lyhenne tuo linkkarit. :)

Hosuli kirjoitti...

Lindströmin pihvit on kyllä kasvisversionakin aivan superherkkua. Oon vaihtanut lihan kikherneisiin (http://hosuli.blogspot.com/2011/12/punajuuri-kikhernepihvit.html), muutkin pavut varmasti kävis. Mutta tuo sipuli-kermakastike, oi! Se on varmasti täydellinen noiden kanssa. Sitä teen ens kerralla, ja taidanpa lisätä kapriksiakin pihvitaikinaan.

Anonyymi kirjoitti...

Eilen tein "linkkareita" tällä reseptillä, voih kuinka olivat hyviä!! Tästä tulee varmasti yksi kestosuosikki :)

Mausteinen Manteli kirjoitti...

Tosi hyvännäköisiä kyllä! En olekaan tehnyt aikoihin

Ginger kirjoitti...

Tosi hyvännäköisiä! Täytyy tunnustaa, että vaikka olen yleensä itse tehdyn ruoan kannattaja, Lindströmin pihvit olen ostanut aina valmiina. Pitänee tästä inspiroituneena tehdä niitä seuraavalla kerralla tällä ohjeella. :)

Anonyymi kirjoitti...

Erinomaiseksi todettu resepti, tämä tulee jatkossakin käyttöön. Kiitos!