Muuttolaatikot raahattiin rappuun viime perjantaina aamuauringon säteiden säestyksellä. Kaikki oli paikoillaan. Vihdoin kotona.
Sunnuntaina teimme mieheni kanssa ruokaa aamusta iltapäivään, tai no - rehellisyyden nimissä laitoimme possun marinadiin jo sunnuntaina aamuyöllä.
Kellon kurkotellessa sunnuntaisen keskipäivän yli, kourallinen rakkaita ystäviä saapui luoksemme. Söimme monta tuntia pöydän ympärillä. Nauratti niin että vatsaan sattui, kemiat kohdillaan ja päivä mitä kaunein.
Vaaleanpunaisten kuplien tehdessä taikojaan, leikkivät lapset keskenään ja kitarat, bassot ja sen sellaiset pääsivät nekin luomaan tunnelmaa.
Kun brunssin jäljet oli siivottu, istuimme mieheni kanssa sohvalle ja aloimme miettiä illallista. Lapsi lupasi tehdä kurkkusalaatin, ja tekikin. Kuori, pilkkoi ja maustoi. Ja söi kaiken ihan itse.
Onni on perhe, jonka kanssa voi jakaa rakkauden ruokaan.
Kun painoin pääni illalla tyynyyn, olin melko varma että se oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Tuokio kun ei malta sulkea silmiään, ei haluaisi nukahtaa, tahtoisi olla valveilla ja nauttia. Maailman ihanimman viikonlopun jälkeen. Tiedättehän?
8 kommenttia:
Kiitos näiden onnen pisaroiden jakamisesta. Liikutuin. Onnea uuteen kotiin.
"Onni on perhe, jonka kanssa voi jakaa rakkauden ruokaan", näin, kirjaimellisesti. Onneksi sain kasvaa aikana, jolloin ruokaa arvostettiin, ruoka ei ollut itsestäänselvyys ja sitä kunnioitettiin. En uskalla edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos olisin yrittänyt lukea vaikka Aku Ankkaa, kun söimme, äiti, isä ja minä. Saman olen siirtänyt omille lapsilleni. Tytöt tietävät, että pirttihirmu ragee, jos ruokapöydässä ei käyttäydytä kunnolla! 12-vuotias keskimmäiseni laittaa Creme Bruleeta jälkiruuaksi ja paahtaa sokerin isänsä kuumailmapuhaltimella... ah onnea! anja
tiedän, täyttä skeidaa.
Voi kiitos, kommentista ja onnen toivotuksista.
Anjan tytöt, vitsi mikä setti sinulla on siellä. Ostin viimein puhaltimen meillekin, creme brulee on yksi suurista herkuista jota yleensä nautin vaan ravintolassa. Kohta palaa siis kotonakin.
Ikävä kuulla, anonyymi, harmi kun joudut purkamaan pahaa oloasi täällä. En oikein osaa sinua auttaa.
Carpe diem! Aistin onnen hetkesi, kiitos siitä!
Oi, mikä kirjoitus ja oi, mikä onni!
Tiedän ja ymmärrän oikein hyvin.
Onnellisena onnestanne,
Elina
Hei! Halusin vaan sanoa kiitos, kun sitä ei tarpeeksi usein tule sanottua. Kiitos siitä että jaksat pitää tätä blogia, palaan lukemaan tätä aina kun muistan ja joka kerta jää positiivinen mieli. On tullut paria reseptiäsikin testattu onnistuneesti. Kiitos vielä kerran ja hyvää kevättä! :)
Toivoo tyttö Tampereelta
Carpe diem, siihen pyritään. ;)
Kiitos Elina, ihana kuulla että fiilis välittyi. ;)
Tyttö Tampereelta, you made my day. Kiitos tuhannesti kauniista sanoistasi. Mita ihaninta kevään odotusta toivottelen!
Lähetä kommentti