12.2.2013

Paahdettua kuhaa ja haudutettua fenkolia





Tammikuun Glorian ruokajutussamme teemana oli kolme kalaa, tässä yksi resepteistä teillekin, jos ette ehtineet lehdestä nappaamaan. Jos valmistat tätä kotona, anna fenkolin tummua pannulla ihan reippaasti, jotta se saa karamellisen pinnan. Resepti on neljälle. 


600-700 g fenkolia
2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
valkoviiniä
pari timjaminoksaa
1 tl suolaa

Halkaise fenkolit pituussuunnassa 4-6 osaan riippuen fenkolin koosta. Kaada paistinpannulle oliiviöljyä ja paistele valkosipulinkynsiä parin minuutin ajan, jotta öljy imee valkosipulin maun itseensä, ota sitten valkosipulit pois pannulta. Ruskista fenkolia pannulle jääneessä öljyssä leikkauspinta alaspäin. Paistele viitisen minuuttia, käännä välillä kylkeä. Lisää pannulle valkoviini, valkosipulit, timjaminoksat ja vettä siten, että fenkolit likimain peittyvät. Lisää suolaa noin teelusikallinen. Anna fenkolien pöhistä liedellä ilman kantta, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut., n. 15-20 minuuttia. Maista ja mausta suolalla tarpeen vaatiessa.


4 kpl n. 160-200 g kuhafileetä
hienoa suolaa

Laita valurautapannu tai grillipannu liedelle ja kuumenna se todella kuumaksi. Ripottele hienoa suolaa pannulle ja laita kalafilee pannulle nahkapuoli alaspäin paahtumaan noin kolmeksi minuutiksi. Käännä kala varoen ja anna toisen puolen paistua noin parin minuutin ajan, kunnes kala on juuri ja juuri kypsä. Nosta kuha fenkolin kaveriksi ja lorauta kalan päälle hiukan hyvälaatuista oliiviöljyä.

Viinisuositus:

Kuva Sami Repo / Gloria


Ps. Avaruusasema -blogissa kokkailtiin kyseinen setti, katso kauniit kuvat blogista.

13 kommenttia:

Sini kirjoitti...

Viime aikoina olen tykästynyt fenkolin herkkään makuun, mutta en ole osannut oikein käyttää sitä muualla kuin keitossa, joten resepti lähtee varmasti testaukseen! Ihana kuva muuten myös!

Hanna kirjoitti...

Kuvasta kaikki kunnia Samille, hän on valtavan taitava ja lahjakas. Suosittelen testaamaan tämän fenkolin, testiryhmä on ollut innoissaan. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, mielettömän hyvää!!!!

Hanna kirjoitti...

Kiitos kommentista, hauskaa että maistui!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli aivan mahtava resepti! Paistoin tämän innoittamana ensimmäistä kertaa vaaleaa kalaa kotona :) Yleensä olen jättänyt sen vanhempieni tehtäväksi ja omassa kodissa keskittynyt kasvisruokaa. hyvää oli! Kiitos!

Hanna kirjoitti...

Onpa hauska kuulla, kiitos tuhannesti kun jätit kommenttisi. Mukavaa kevään odottelua!

Veera kirjoitti...

Nam nam!
Aivan mielettömän hyvää, tosin lopputulos ei ollut yhtä kaunis kuin teidän aikaansaannos.

Kiitos myös blogisi otteesta, se on koukuttava!

terkuin,
uusi lukijasi

Hanna kirjoitti...

Ulkonäöstä viis, jos maistuu hyvälle, olen aina ollut sitä mieltä. Kiitos kun näppäilit kommenttisi, tulin hyvölle mielelle. Tervetuloa mukaan Chiclingin maailmaan, VeeraS!

silja kirjoitti...

Tätä en olekaan vielä kokannut. Sen sijaan siinä samaisessa Gloriassa olleen Eric Ripertin reseptistä mukaellun rosmariini-sitruuna-lohen olen valmistanut jo muutaman kerran ja siitä on tullut uusi suosikkini. Se on niin hyvää ! Vielä kun olen syönyt Eric Ripertin ravintolassa Nykissä mitä ihaninta ruokaa...

Hanna kirjoitti...

NO NYT OLEN KADE! Haaveilen että pääsisin joskus syömään herran ravintolaan! Mutta eikös olekin loistokas resepti? Se tekee lohelle kummia, ja on niin ihanan iisi. ;)

Kati kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvältä! Kiitos reseptistä, haluaisin kokeilla tuota ja yllättää mieheni, joka on loistava ruuanlaittaja (toisin kuin minä). Ukolle ei kuitenkaan maistu valkosipuli, voisitko neuvoa, millä maustaisin jos jätän sen pois?

Hanna kirjoitti...

Hei, jätä vaan vs pois, ei se siitä kovasti kärsi. Eikä maku ole kovin vahva, antaa vaan miedon maun öljyyn. ;)

Emilian kirjoitti...

Kiitos ohjeen jakamisesta! Kalana meillä oli tänään siikaa ja lähikaupasta ei saanut tuoretta timjamia, joten mentiin kuivatulla versiolla, mutta hyvää tuli joka tapauksessa. Tätä tehdään meillä uudestaankin.