16.6.2011

Pieniä punaisia maitoja


DSC01138



Maitoa kuluu meidän perheessämme vähän, itse käytän kahviin ja lapsi juo joskus lasillisen. Kuuma kaakao lämmittää talvella ja mannapuuroa nautimme muutaman kerran vuodessa.
Kysyin mielenkiinnosta neuvolassa että miksi suosittelevat rasvatonta maitoa, vastasivat että kun juo litran päivässä, kertyy rasvaa muuten liikaa. Kun kysyin miksi niin paljon pitää maitoa juottaa, kyseessähän on ihmislapsi, ei vasikka. Vastasivat että näin suositellaan. Hämmentävä yhtälö. En missään nimessä juottaisi lapselleni litraa rasvatonta maitoa päivässä. Neuvolassa soisi olevan myös muunlaisia vinkkejä kalsiumin saantiin, maito kun ei todellakaan ole se ainoa lähde.
Muistan yhä kun kasvuiässä peloteltiin osteoporoosilla - juo taikka haperrut ennen kuin täytät kolmekymmentä. Inhosin maitoa ja pakotin itseni juomaan sitä - olisinpa tiennyt ettei minulla ollut mitään huolta, nappasin kalsiumin varmasti ihan muualta.

Meillä kalsium saadaan rasvaisesta kalasta, pähkinöistä, siemenistä, kasviksista, hedelmistä, marjoista, pavuista ja juustosta.

Intron jälkeen heitän ilmoille toiveen, tahdon punaista luomumaitoa kahden desin pillipurkkeihin ja puolen litran purkkeihin. Kenttätutkimukseni mukaan moni muukin teistä tahtoo. Huutakaa hep kommenttiboksissa, niin ehkä meitä kuunnellaan.

Vielä sellainen kysymys että onko neuvolatäti kehottanut rasvattoman maidon nauttimiseen? Jos, niin huomasitko Valion mainokset tädin hyllyssä?

63 kommenttia:

Päivi kirjoitti...

Joo niin täälläkin neuvottiin ja kun sanoin, että poika juo joskus luomu maitoa.. se vasta vaarallista onkin. Tädin mielestä siis, kun siinä ei ole D-vitamiinia :D

Meillä poika ei välitä maidosta ja en kyllä pakota juomaan. Vesi on varsin mainio juoma ruuan kanssa.

maijanmaja kirjoitti...

Mä olen kans jotain Valion monopolia ollut havaitsevinani.. Haluaisin suhtautua kalsiumin saantiin yhtä luottavastisesti kuin sinä, mutta huomaan niuhottavani maidon juomisen kanssa. Muut lapset sitä jo juovat sen "pakollisen" määrän (ei litraa kuitenkaan vaan 2-3 lasillista päivässä), mutta pienin ei ole tissimaidon jälkeen päässyt lehmiksen makuun. Hänelle annan kalsiumia purkista, huonolla menestyksellä..
Kyllä meilläkin noita kaikkia mainitsemiasi muita kalsiumin lähteitä syödään, joten voisin varmaan ottaa rennommin.

Anonyymi kirjoitti...

miten olisi, jos tahdottaisiin irtomaito takaisin ja kauppamatkoilla kulkisi mukana ne 'keep cupit' tai designpäälärit. suomalaisille muotoilijoille tarjoutuisi haaste rynniä tiedostavien kuluttajien markkinoille, myös k-välisille. vähenisi turha pakkausjäte, monen edes takaisin kuljetettava. ja sitä maitoa saisi kukin haluamansa määrän. -koo

rockin'mama kirjoitti...

Oma 2 vuotiaani on juonut täysmaitoa niin kauan kuin muistan - neuvolantädin kommenteista viis! Lapsihan liikkuu ja kuluttaa sitä tahtia ettei tulisi mieleenikään juottaa rasvatonta.
Mieluiten hakisin maidon suoraan maitotilalta, kuten "maalla" asuvat tuttuni...vaan tässä Eteläisessä Helsingissä kun en ole keksinyt sopivalla etäisyydellä olevaa paikkaa mistä moista saisi...
Vinkki Hanna - kokeile Riihipuodin luomuohrahiutaleista täysmaitoon tehtyä puuroa - maistuu kirnuvoisilmän kanssa mielet-tö-mältä - nimimerkillä koulussa ohrapuurokammon saanut :)

piilomaja kirjoitti...

Juodaankohan missään muualla maailmassa niin paljon maitoa kuin Suomessa?
Suosituksetkin ovat aivan erilaisia eri puolilla maapalloa - jos nyt haluaa suosituksia kuunnella.

Maikki kirjoitti...

HEP!! :)
Sinkkutaloudessa käytän maitoa päivittäin vain kahvimaitona (luomu kevytmaitoa) mutta leivon paljon ja leivontaan haluaisin käyttää täysmaitoa, luomuna kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

HEP!

Meillä juodaan (kohta 3-vuotias poika pari-kolme lasia/pvä ja aikuiset kahvimaitona) kevyttä luomumaitoa, koska täysmaitoa ei ole saatavilla luomuna. Kannatan lämpimästi Hannan ehdotusta;)

Laku kirjoitti...

Ei Valiolla oo nyt aikaa lukea näitä sun aloitteita, ne kun on ihan liian kiireisiä niiden Olo-maailmanvalloituskampanjan kanssa. Pierujugurtti se miehen tiellä pitää.

Outi kirjoitti...

En sano nyt maitoasiaan juuta enkä jaata, mutta lisään ihmettelylistaan omani.. Miksi ihmeessä pitää lapselle laittaa leivänpäälle 'rasiamargariinia' ? Me käytetään oivariinia, mieluiten kyllä käyttäisin ihan oikeeta voeta. Ne keijut ja kumppanit on ihan kamalia hyi.
Siis neuvolassa (ja kaikissa oppaissa, joita sieltä olemme saaneet) käskettiin käyttää rasiamargariinia..

Oi ei..tulipa sekavasti taas ilmaistua oma asia :D

Anonyymi kirjoitti...

Kalsium tarvitsee imeytyäkseen magnesiumia ja rasvaa. Rasvaa maidossa on maidosta riippuen ja magnesiumia maidossa on jonkin verran. No, tästä huolimatta fatka on se, että eläinproteiini hidastaa kalsiumin imeytymistä. Ja mitä maidon proteiini on? Eläinproteiinia. Joten se siitä sitten.

Tiia kirjoitti...

Punaista luomua, minäkin ostaisin! Nyt menee kahvi alas sinisellä luomumaidolla, kun ei ole "parempaakaan" tarjolla samalla helppoussuhteella.

Ja kauhulla odottelen sitä päivää kun lapsia alkaa siunaantua, sen henkilökohtaisemman asian hyvinvointia kun ei tunnu löytyvän.

Anonyymi kirjoitti...

Punaista luomumaitoa olen myös minä kaipaillut jo pidemmän aikaa! Pitäisi varmaan laittaa palautetta myös ihan suoraan Valiolle...

karkki kirjoitti...

Neuvolan neuvot perustunevat ns. "virallisterveelliseen" ruokavalioon. Itse olen jo vaivaisen 2kk lapsikokemuksella huomannut, että neuvolasta kannattaa ottaa mukaan osa vinkeistä ja toisten antaa mennä pään nyökytyksellä ohi korvien. Don´t get me wrong, olen varsin iloinen tästä neuvolajärjestelmästä ja olen saanut hyviä neuvoja ja sitten myös niitä, jotka jätän muille ja unohdan oman vauvelini kohdalla.

Maitoa en kaipaa itse, en sinisestä purkista enkä varsinkaan suoraan utareesta:) Oma maitokammoni on jo lapsuudesta, jolloin mökkimatkalla maidot otettiin lähitilalta. Sitä tuoretta vastalypsettyä, sitä joka maistuukin siltä miltä navetassa tuoksuu... ei ollut tämän lapsen mieleen se, pyysin aina saada purkkimaitoa, mutten saanut :) Nykyään syön maitoni jugurtin ja juuston muodossa ja satunnaisesti höystän ruokani kermalla ja voilla. Kaikkea kohtuudella, paitsi maitoa.

Eeva kirjoitti...

Laitoin just pari viikkoa sitten palautetta Valiolle punaisesta luomumaidosta - jopa reagoivat siihen sanomalla että asia otetaan esille jossain missä-lie-suunnittelupalaverissa. Laittakaa tekin, niin tajuavat että kysyntää olis.

Ja kyllä, maitosuositukset on ihan pilipalia ja vuosikymmenten lobbauksen aikaansannosta. Osteoporoosia esiintyy eniten maissa, joissa juodaan eniten maitoa. Näin se o.

Itse käytän maitoa ja kermaa silloin tällöin koska tykkään mausta ja koostumuksesta. Mutta en ikinä joisi tai pakottaisi lastani väkisin juomaan hirveitä määriä maitoa vedoten siihen että se on "terveellistä".

Helena kirjoitti...

HEP!

Päivi kirjoitti...

Täällä ison veden takana Bostonissa lastenlääkäri taas suosittelee juomaan nimenomaan sitä rasvaista maitoa, lapsi kun tarvitsee energiaa kasvaakseen.

Nola kirjoitti...

Mä oon käyny ton IHAN SAMAN keskustelun neuvolatätin kanssa kun kerroin että meillä juodaan punasta maitoa (ja syödään aitoa voita), tai siis lapsi juo.

Anonyymi kirjoitti...

Englannissa asuessani siellä suositeltiin lapsille rasvaista maitoa, jotta aivot kehittyisivät. Olen kuullut, että näin suositellaan myös Ruotsissa??? Jos Ruotsissa, niin kohta se on meilläkin!

Anonyymi kirjoitti...

Iso HEP! Ja raakamaitoa kehiin myös.

Anonyymi kirjoitti...

hep!

Simpukka kirjoitti...

Neuvolan tädit voisivat joskus selailla Antti Heikkilän blogia. Mielenkiintoista tekstiä mm. rasvattomasta maidosta:

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=236

täti terveydenhoitaja kirjoitti...

Neuvolassa ohjataan asiakkaita virallisten ravitsemussuositusten mukaan. Varsinkin tätä rasvakeskustelua on nyt jo hetken aikaa jatkunut, mutta virallinen suositushan on edelleen sitä mieltä että suurin osa ravintorasvoista "pehmeitä", ja mahdollisimman vähän tyydyttynyttä rasvaa, mitä maitorasva pääasiassa on. Rasiamargariinia suositellaan leivän päälle koska siitä saa tyydyttymättömiä rasvahappoja ja suomessa on kuitenkin usein tapana syödä paljon leipää (tiedän, kauheaa prosessoitua kuraa se on ja pahaakin vielä).

Maitotaloustuotteita suositellaan koska ne ovat ylivoimaisesti paras kalsiumin lähde, ja näin helppoa huomioida jokapäiväisessä ruokavaliossa. Tässä pitää ottaa vielä sekin huomioon, että nykyään läheskään kaikki eivät ole kovin valveutuneita siitä, mitä suuhunsa tai lapsensa suuhun laittavat. E-koodeilla kyllästettyjä einesruokia ja puolivalmisteita syödään paljon. Veikkaan että aika harva sekaruokaa syövä lapsiperhe syö viikottainkaan kalaa, papuja jne. kalsiuminlähteitä.

Valitsen itsekkin voin margariinin sijaan, ja pyrin syömään mahdollisimman puhdasta ja käsittelemätöntä ruokaa. Kuitenkin niin kauan kuin ravitsemussuositukset puhuvat pehmeiden rasvojen puolesta, puhun minäkin, koska en voi antaa oman mielipiteeni korostua työssäni tässä asiassa. (koska se on ilmeisesti pahasta)

Anonyymi kirjoitti...

hep!

Riikka

Ninni kirjoitti...

Hep! Tuota punaista luomumaitoa on kaipailtu täälläkinjo kauan.

Marjaana kirjoitti...

Hep.

Elkku kirjoitti...

En huomannut Valion mainosta, mutta huomasin sen että neuvolan täti puhui " virallisesta suosituksesta". En totellut. Juotan jopa vauvalleni (nyt 4kk) verta, hui sentään! Olen itsekin osa virkakoneistoa ja teen viranomaispäätöksiä. Tiedän, missä ristipaineessa meidän yhteiskunnan viranomaiset joutuvat olemaan; vaikka olet erimieltä, olet osa suurempaa "koneistoa" ja joudut miettimään ja punnitsemaan sitä neuvoessasi. Omat mielipiteet ja persoona saa toki vaikuttaa mutta tietyssä rajoissa. Lisäksi uskon, kuten joku muukin sanoi, että suuri osa vanhemmista syöttää ja juottaa lapsilleen kuraa ja tämä osa vanhemmista on se, joille nämä suositukset on tehty. Onneksi on sitten (meitä?) valveutuneitakin jotka ottaa asioista selvää, kyseenalaistaa ja osaa suodattaa tietoa - sitäkin joka tulee neuvolasta. Ja niin, meillä juodaan luomukevyttä, mutta voi pojat että sitä menee. Kolme ja puolivuotiaani eläisi pelkällä maidolla jos itse saisi päättää. Olen ajatellut että ei se varmaan vaarallistakaan voi olla, juokoon niin pitkään kun jotain muutakin nassuunsa ahtaa.

Elkku kirjoitti...

Niin. Juotan siis VETTÄ, en verta sille vauvalleni

Anonyymi kirjoitti...

HEPHEPHEP!

Pirkko kirjoitti...

Hep tottavieköön! Kahviin, puuroon ja sunsellaisiin, juotavaksi nyt ei kuitenkaan, ei kai kukaan aikuinen enää maitoa juokaan.

Sussu kirjoitti...

Musta rasvaton maito on hyvää. ;) Juodaan se sentään meillä luomuna.

Mutta niin, vaikka kannatankin käsittelemätöntä, aitoa ruokaa, niin toisinaan maidon dissaaminen menee musta vähän överiksi: ihan yhtä luonnotonta kuin juoda aikuisena maitoa ja vieläpä toisen lajin maitoa on tehdä siitä juustoa. Ehkä? Ts. maidon juominen ei kai ole väärin?

Anonyymi kirjoitti...

Hep!
:)

Anonyymi kirjoitti...

HEP! Meillä lapset juo aina ja ainoastaan luomu täysmaitoa, mutta me asummekin luomu-kehdossa keskisessä Euroopassa. Soisin kaikille suomalaisille saman mahdollisuuden!

Veeris kirjoitti...

Hep! Ja voin myös kertoa että täällä Ruotsissa saa sekä rasvatonta, kevyt- että kulutusmaitoa (luomua kaikki) 3 dl tölkeissä missä kätevä korkki ja osio mihin saa pillin. Hyvä arla!

Anonyymi kirjoitti...

itse en lapsena (eikä myöskään veljeni) tykännyt maidon mausta (empä pidä siitä vieläkään) eikä tullut oikeastaan maitoa juotua lasillistakaan. kodin maitopurkki meni pullataikinaan (päiväykset kuluivat aina umpeen) kun naapuriperheeseen raahattiin litroittain maitoa jääkaappiin. Kyllä neuvolassa/ koulun terkkari aina päivitteli ja maalaili uhkakuvia, mutta onneksi äiti ei ottanut tätä vakavasti.

terveitä ollaan, kauniit on luut. sanoinko muuten ettei kumpikaan meistä ole vetänyt yhden yhtäkään antibioottikuuria. Hyvästä lapsuuden ruuista saa olla aina äidille kiitollinen.

-hauki

Laura kirjoitti...

ei tuu heppiä täältä. Punainen maito maistuu ällöttävän rasvaiselta. Myös lapsi on tottunut rasvattomaan ja tunnistaa jos lasiin on kaadettu edes kevytmaitoa.
Rasvatonta luomuna meillä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa ravitsemussuositukset luo VRN, ei neuvola eikä valio. Maidosta saa kalsiumia, maidon sisältämästä rasvasta ei mitään muuta kuin ahtautta verisuoniinsa.

Anonyymi kirjoitti...

HEP-HEP-HEP!!!
Kyllä se vaan kummasti on niin että ennenvanhaiset ruokailutavat monessakin asiassa palaavat!!! Minä olen onnellinen siinä suhteessa että lapsena sain "tinkimaitoa" suoraan navetasta naapusrista hakea-ensimmäisen kerran teollista pussimaitoa sain vasta teininä....ja kyllä vaan kaffeessa se punainen maito on HYVÄÄ, samoin leivonnassa, puuroissa, kovan liikkumisen päälle lasi KYLMÄÄ punaista maitoa... mäkin haluan luomua ja heti!!!

Leena kirjoitti...

Hep!

Itse en maitoa ihan kamalasti juo. Kahviin lähinnä tilkkasen kaadan. Rasvattoman maidon olen valinnut, koska pidän sen mausta. Mutta olen ympäröity sellaisilla ihmisillä, jotka todella haluaisivat käyttää "punaista maitoa" enemmänkin.

Parin desin "punainen maito" olisi kyllä todellä hieno ja kannatettava idea jo ihan siitä syystä, että tällainen pikku tetra lopettaisi äitini "kitinät" luonani kahvia juodessa hyvin tehokkaasti. Hänen mielestään kahvi ei maistu miltään ilman täysmaitoa.

Roberta kirjoitti...

Ite käytän maitoa vain poikkeuksellisesti, mielestäni ei kuulu imetysiän jälkeiseen (eli aikuiselle kuin lapsellekaan) ravintoon luonnollisesti. Mutta mutta, onneksi Helsingistä saa paristakin paikasta raakaa pastöroimatonsta täysmaitoa, rasvaa sellaset 5,5%. Tosin vain litrasissa töniköissä olen nähnyt. Et siitä vaan etsiömatkalle, kyllä sitä saa kun löytää diilerit ;)

Laura kirjoitti...

Hep hep, rasvainen luomumaito kelpaisi. Meillä 3- ja 1-vuotiaat ei huoli maitoa juurikaan, puuroissa menee. Varmasti yletön määrä kovia rasvoja tukkii suonia ja aiheuttaa lihavuutta mutta kohtuudella kaikkea.

Emma kirjoitti...

Minä huudan hep 1,5 litran luomurasvattomalle. Meidän perheessä kaikki rakastavat nimenomaan tuota, ja on sitä kuluu melkein kaksi litraa päivässä. Juon sitä myös itse paljon.

En vaan jaksa olla eurooppalainen aikuinen ja lipitellä viiniä iltaisin, pullo jää aina hapattumaan ja se harmittaa. En myöskään jaksa raahata vissyä kaupasta ja veden juominen kyllästyttää.

Anonyymi kirjoitti...

HEP

Anna kirjoitti...

Hep täältäkin, puolenlitran punaista maitoa ostaisin ihan varmasti.

Anonyymi kirjoitti...

mitä on RAAKAmaito? Kyllä se maito on ihan kypsää, kun se tulee lehmästä. Minun, karjatilan emännän 5 lasta juovat suoraan lehmästä tulevaa maitoa, jonka rasvaprosentti meillä on reilu 3, syövät voita ja ovat terveitä kuin pukit ja hoikkia kuin pajunvitsat. Meillä syödään paljon lihaa, kalaa ja käytän kermaa ruuanlaittoon paljon. Luomumaidon vastaanotto meijereissä tökkii, mutta ei meillä ole edes harkittu luomutuotantoon siirtymistä. Viljelijänä ja maidontuottajana Suomessa olen sitä mieltä, että meidän tuottamamme ei-luomumaito on paljon puhtaampaa, kuin esim. Keski-Euroopassa tuotettu luomumaito. Suomalaiset viljelijät ovat äärimmäisen tarkkoja lannoituksen kanssa, koska eu-tarkastajat meillä ovat ÄÄRIMMÄISEN tarkkoja lannoitteiden määrien kanssa ja tämän päivän apulantojen hintojen vuoksi niitä laitetaan peltoon mahdollisimman vähän. Lehmänpaskaa meillä sinne ajetaan, sitä ei kovin monessa maassa enää tehdä. Enenevässä määrin tosin jälleen, edelleen näiden apulantojen hintojen vuoksi. Maidontuottajana minä valitan vain siitä, että minä tuottaja, jonka tuntipalkaksi kerran laskin n. 5 € saan maidosta n. 0,35 senttiä litra... anja

Myy kirjoitti...

Minä haluaisin punaista luomumaitoa edes litran purkissa! Mutta puolikas kelpaisi myös.

Saga kirjoitti...

Minä olen tässä porukassa ilmeisesti jonkinlainen kummajainen, mutta meidän perheessä rasvatonta maitoa (ei edes luomu-) juodaan litrakaupalla - sekä me vanhemmat että 1- ja 4-vuotiaat lapset.

Rasvaton maito on 4-vuotiaan poikamme lempijuoma janoonkin, ja olen kyllä antanut ilomielin juoda.

Me vanhemmatkin juomme siis maitoa ruokajuomana. Rasvatonta maun vuoksi, se maistuu kaikkien mielestä parhaimmalta (johtunee tottumuksesta). Muuten emme juurikaan harrasta kevyttuotteita ja voitakin kuluu ruoanlaitossa.

Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko tällaisella rasvattoman maidon kittaamisella mielestänne jotain haittavaikutuksia. Siis ihan vilpittömästi, valaiskaa minua jos on, sillä mielelläni syön mahdollisimman terveellistä ruokaa! :)

Antti Heikkilän rasvattoman maidon mollaaminen tuntui perustuvan lähinnä siihen, että sen juomisella on hänen mukaansa lihottavia seurauksia. Olemme kuitenkin melko hoikkaa porukkaa koko perhe, joten tämän argumentin vuoksi en vielä harkitse tottumustemme muuttamista.

Ilona kirjoitti...

Hephephep! Valion ja Ingamanin punainen maito on kuitenkin prosessoitua eli rasva lisätään jälkeenpäin maitoon ja homogenisoidaan.

Anonyymi kirjoitti...

hep hep! punaista luomumaitoa kun saisi edes litran purkkiin niin mahtavuutta olisi. myöskin luomukuohukermaa haluisin ilman lisäaineita. 60 km matkan takaa roudattua raakamaitoa olen antanut jonkin verran meidän 1v 8 kk ikäiselle, rintaa tosin edelleen syö. raakamaitoa laitan myös kahviin. neuvolan tätien ravitsemuspuheet mulla on menny aina toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

Anonyymi kirjoitti...

Heikkilä puhuu prosessoimattoman ruuan puolesta ja ylipaino hänen mielestään johtuu pitkälti käsitellystä ruuasta, jota syömme. neuvolakeskusteluun haluan ottaa kantaa sen verran, että neuvola tosiaan "joutuu" noudattamaan virallisia ravitsemussuosituksia. Siellä ei voi yksittäinen terveydenhoitaja lähteä sooloilemaan. "fiksu" terveydenhoitaja ei kuitenkaan tuomitse kenenkään valintoja, vaan ohjaa ottamaan oikeita asioita huomioon ruokavaliossa ja ohjaa ihmisiä itse selvittämään esim. uusimpia tutkimuksia, jos asiakas on kiinnostunut. itse olen työskennellyt neuvolassa ja ravinto-ohjaus on tosiaan haastavaa, kun omat ajatukset ruokavaliosta on aika kaukana virallisista ravitsemussuosituksista. Suosittelen kuitenkin aina puhdasta, tuoretta, kotimaista kausiruokaa ja ohjaan asiakkaita itse olemaan aktiivisia tiedonhakijoita. kasvavalle lapselle kalkki on oleellisen tärkeä ja se on aivan sama mistä sen saa. D-vitamiini taitaa tällä hetkellä olla ainoa asia, mitä emme voi riittävästi ruokavaliosta saada. Luomumaito on siis hyvä valinta, kunhan muistaa ottaa deen purkista.

Anonyymi kirjoitti...

Hep! Ehdottomasti JOO punaiselle pikkutetralle :)

Itse syötän pikkuiselleni maustamatonta jugurttia ja piimää kalsiumin tarpeeseen. Maidosta nousee näppyjä naamaan, mutta maustamattomat hapanmaitotuotteet putoavat pojalle hymyn kera. En pelkää myöskään muutamaa rasvaprosenttia näissä tuotteissa - huolestuttavampaa varmasti lasten ruokavalioissa on sipsit ja karkit ym. liika sokeri.

Neuvolasta sikäli hyvä kokemus, että ohjasivat kauramaidon pariin tämän maitoyliherkkyyden takia... teenkin siihen mm. puurot, nam!

Ivana kirjoitti...

Hep!

"Onnellisten maja" kirjoitti...

Kirnuvoita ja punaista maitoa, paksua turkkilaista jogurttia ja ihania "lait cru" juustoja. Lapset (3) ovat vahvoja ja terveitä kuin pienet sirkushevoset :)

Anonyymi kirjoitti...

Yksi ainoa kommentoija tuntuu pohtineen samaa kuin minä; entä eläinrasvojen eli ns. "kovien rasvojen" liika saanti? Kun suomalaisten geeniperimäkään ei ole kovin kummoinen, niin miksi kovettaisin verisuoniani ehdoin tahdoin? Nämä puheet vanhankansan terveellisistä ruokatavoista (=voita ja kermaa) sekoittavat, kun samaan aikaan sydän- ja verisuonitauteihin tai 2-tyypin diabetekseen sairastuneita, vanhaan hyvään aikaan ruokailutapansa oppineita, on maassamme huikeat määrät. Voisinko todella ohittaa kaiken lääketieteellisen faktan, ja antaa lapselleni täysmaitoa? Mikä tähän olisi punaisen maidon kannattajien kommentti, minä kun olen tästä kaikesta aika hämmentynyt?

Anonyymi kirjoitti...

Komppaan edeltävää anonyymiä. Kysyn myös, mitä ihmeen painoarvoa tässä keskustelussa on näillä yksittäisillä pajunvitsa- ja sirkushevoslapsilla? Kolmevuotiaasta on aika heikkoa ennustaa esim. tyypin (verisuonten) vointia vuosikymmenten päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Rasvatonta maitoa lapsille esimerkiksi tästä syystä:

http://stripstudy.utu.fi/

Parempi uskoa pitkäaikaisiin tieteellisiin tutkimuksiin kuin haksahtaa voihössötykseen. Haluan lapselleni terveet verisuonet.

-Nanna

riia kirjoitti...

oon aina ihmetellyt tätä suomalaiset maito-pelastaa-kaiken-ajattelua.

Valtion ravitsemussuosituksissakin kehutaan maitoa, ja että maito (ja piimä) on ainoa juoma, jota voi juoda niin paljon kuin haluaa, eli sille ei ole laskettu päivittäistä suositusannosta.

Jos joku uskoo tuon, niin se on oma äitini. Hänellä on kauhistus, että ruoan kanssa juo ihan vaan vettä. Tämän takia join sitten aina pari lasia maitoa päivässä, kun juomalla pääsi helpommalla.

Opiskelun myötä muutin pois kotoa ja tän jälkeen vaihdon ruokajuoman veteen. Ja kas kummaa: painosta tippui muutama kilo, enkä todellakaan tehnyt mitään muuta syömiseen liittymistä muutosta.

Mutta joo, uskon että maito on hyväksi kohtuun rajoissa, mutta naurattaa tää valion ja suomen maitopropaganda

Anonyymi kirjoitti...

Jännää on myös se, että maissa, joissa kulutetaan eniten maitoa myös sairastetaan eniten osteoporoosia... Proteiinin lisäksi maidosta ei ihmiselle ole juurikaan ainakaan länsimaissa hyötyä. Koulumaidonkin kohdalla kyseessä on maksettu aivopesu.

Hanna kirjoitti...

Kiitos jokaisesta kommentista, mahtavaa saada kuulla teidän mielipiteitänne tähän maitoasiaan.

Kuten olen aiemmin sanonut, en tahdo tuputtaa näkemyksiäni enkä saarnata, nämä ovat henkilökohtaisia arvovalintojani.

Maito kerää kehoon nestettä, joka aiheuttaa (ainakin itselleni) turvotusta ja huonoa vointia, siksikään en maitotuotteita kovin paljoa nauti.
Rasvaton maito on liian prosessoitua (se ei esimerkiksi happane, kuten maidon kuuluisi, vaan mätänee - asia joka pelkästään saa minut voimaan pahoin) siksi en usko sen olevan hyväksi minulle saati lapselleni.
Television mainoskatko kertoo minusta melko paljon suomalaisten ruokailutottumuksista. Kevyttuotteita, makeisia jättipusseissa, vatsavaivoja, turvotusta, actimelia ja kaiken maailman ilmavaiva- ja hiivalääkkeitä. Kansan vatsa tuntuu olevan sekaisin ja vaivaa hoidetaan mitä erilaisemmilla tuotteilla. Miksei hoidettaisi vaivan syytä, väärää ruokavaliota? Olo-ruoansulatusjugurtti mainostaa itseään kuitupitoisena terveystuotteena, omenassa on saman verran kuitua kuin tuossa purkissa, itse nautin sen mieluummin hedelmästä. Kyseinen jugurtti sisältää muuten sokeria 14g/100g, eli kuitupitoisuus tuollaisessa sokeriliemessä on vähän yhtä tyhjän kanssa, minun mielestäni.
Lasillinen maitoa päivässä, se riittää meille, siinä tapauksessa ei tarvitse ola huolissaan onko siinä liikaa rasvaa.
Kalsiumin puutosta kun ei pääse syntymään ja D-vitamiini nautitaan auringon lisäksi purkista, päivittäin. Ja siinäkin mennään omilla raiteillamme, annostuksemme on triplasti neuvolan suositus.

Selma kirjoitti...

Jos sinä et pidä maidosta, niin lapsesi saattaa pitää. Tai hän inhoaa maitoa, mutta rakastaa piimää.

Mitä väliä, kunhan ei omia asenteitaan aina sotkisi sekaan näissä kasvatuksen pienissäkin asioissa.

Lapsia on erilaisia, mutta toivottavasti he eivät oletusarvoisesti muutu samanlaisiksi kuin vanhempansa.

Maitoa tai ei, rasvaa tai ei, kunhan vanhemmat huolehtivat vastuustaan, että lapsella on edellytykset kehittyä terveesti. Aika haastavaa mielestäni.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihe! Itse parin vuoden päästä valmistuvana lääkärinä tulee näitä asioita käsiteltyä sekä ystäväpiirin, potilaiden että varsinkin opetushenkilökunnan kanssa. Onneksi ainakin nuoressa lääkärikunnassa ollaan asioiden suhteen hyvin kriittisiä ja nykyisiä terveyssuosituksia selkeästi kyseenalaistetaan. Hyvin harva tuntemistani nuorista lääkäreistä luottaa suosituksiin sananmukaisesti mutta kuten yllä olevissa kommenteissakin on mainittu, on vaikea lähteä poikkeamaan yleisistä linjauksista potilaan neuvonnassa. Kuitenkin lupaavaa kun yleinen kriittisyys sekä terveydenhuollon toimijoiden osalta että kuluttajienkin parissa.

Lisäainekeskusteluissa esillä on varsinkin se, että keho käsittelee samalla lailla sekä synteettisen että luonnollisen molekyylin, jos niiden molekyylirakenne on sama. Nykyajan lisäaineryöpytyksessä tosin on vaikea tietää, mikä mistäkin on lähtöisin.

Maitotuoteteollisuuden osalta ainakin oma huomioni kiinnittyi Valion lahjaprofessuuri Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ravitsemusfysiologiaan. (artikkeli: http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/valio+lahjoitti+professuurin+helsingin+yliopistolle/a126173) Jos tällainen yritys kerran vastaa runkokoulutuksen tiedonannosta, niin on vaikea uskoa että siihen ei sekoittuisi yrityksen omaa etua.

Hanna kirjoitti...

Selma, mitä kasvatus on, jollei näitä pieniä(kin) asioita? En usko että poikani tulee olemaan minulle katkera siitä, että en juottanut änelle litroittain rasvatonta maitoa, syöttänyt turhia lisäaineita ja kiloittain karkkeja.
Kunpa vaan omaisikin meidän ruokailutottumukset, isoin pelkoni on, että ei omaa.


Kiitos mielenkiintoisesta linkistä, hauskaa kuulla mielipiteesi tuoreena lekurina asiasta.
Valio ja valtio, käsi kädessä kuljemme kouluruokalaan jne..

Deanna kirjoitti...

Vaikka lapsesi joisi vain lasin punaista maitoa päivässä, niin jo yhdessä lasissa on 7 g rasvaa, josta enemmistö kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa. Leikki-ikäisen lapsen rasvan saantisuositus päivässä on n. 25-30 g (ei Valion, vaan valtion suositus) ja siitä korkeintaan kolmannes, mielellään vähemmän, saisi olla kovaa rasvaa. Tuo määrä tulee siis lähes täysmaitolasista täyteen, ja koska vielä käytät ruoanlaitossa ilmeisesti voita, kermaa, parmesania ja rasvaista lihaa, ei lapsesi verisuonten ja sydämen tulevaisuus vaikuta hyvältä, vaikka hän nyt olisikin terve kuin pukki. Hyvän pehmeän rasvan hyödyllisyys ja kovan rasvan haitallisuus on todistettu lukuisin pitkäaikaisin tutkimuksin.

Vaikutat yrittävän useissa blogikirjoituksissasi sanoa (vai luulenko vain?), että katsokaa miten hoikka ja hyvinvoiva olen, vaikka rakastan voita ja kermaa. Lisäksi ilmeisesti oletat, että näitä ruoka-aineita kehotetaan välttämään, koska ne ovat kaloripitoisia ja lihottavia. Tähänhän suositukset eivät perustu. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että on järkevää syödä mahdollisimman energiarikasta ruokaa ja välttää kevyttuotteita, mutta tuo energia on mielestäni ehdottoman järkevää ottaa jostain muualta kuin tyydyttyneestä eläinrasvasta (kuten vaikka niistä pähkinöistä ja siemenistä, jotka hellivät sydäntä ja verisuonia). Ravitsemussuositukset siis varoittavat kovan rasvan haitoista, eivät energiapitoisen ruoan haitoista tai rasvasta sinänsä.

Valion monopolista kirjoitat toki asiaakin.

Hanna kirjoitti...

Deanna, kiitos viestistäsi. Toki suurin osa rasvoista joita perheemme nauttii, on noita hyviä rasvoja, olet ilmeisesti ohittanut ne postaukset huomaamattasi, tai sitten en ole pitänyt siitä suurta haloota. Tämä on kuitenkin vaan minun blogini, ei virallinen terveyspalsta eikä edes suositus, tämä toimii meillä, ei välttämättä kenelläkään muulla. Lukijani osannee napata teksteistä jotain, jos hänen mielestään käyttökelpoista löytyy. Tai jättää halutessaan ihan vaan omaan arvoonsa. Lapseni terveydestä sinun ei myöskään tarvitse olla huolissasi, hän syö hyvin ja hienosti.
En ole hoikka luonnostani, enkä toden totta yritä tuota kuulemaasi lausetta rivieni välistä huutaa. Pahoittelut jos kirjoitukseni kuulostavat siltä, olen ulosantini kanssa siinä ilmeisen kehityskelpoinen, kiitos palautteesta, tsemppaan sen suhteen.
Liikun paljon ja syön terveellisesti, siksi pysyn kunnossa. Äitinä valitsen lapselleni omasta mielestäni terveellistä ruokaa, valintani saattaa mennä pieleen, mutta ainakin olen yrittänyt. Uskon luomuun, lähituotettuun ja perinteiseen, ei siinä sen kummempaa.
Lasillinen punaviiniä - ranskalaisen läääkäriystäväni mielestä - auttaa pitämään verisuonet puhtaina. Uskon häneenkin, ilman sen suurempia tutkimustuloksia.
Lasten ylipainoon pitäisi puuttua, tavat kun tulevat sieltä kotoa. Kevyttuotteilla se ei ainakaan onnistu, sen tulos on jo nähtävillä, kaikissa tilastoissa ja tutkimuksissa.