25.7.2012

Lautasella


Kiitos Instagramin, puhelimen muistiin on kertynyt melko kattava ruokapäiväkirja. Sitä olettekin kyselleet, joten olkaapas hyvät.

Tuota vihreää tulee kannettua kotiin pärekorikaupalla, joten yrttitarhasta on väännetty yhtä sun toista. Perinteinen pesto sai lisää makua babypinaatista ja rucolasta, näiden kolmen vihreän liitto oli toimiva, suosittelen testaamaan. Söimme sitä maalaisleivän kera, ennen illallista.

Seuraavana päivänä söimme pestopastaa. Reilu ruokalusikallinen pestokastiketta per ruokailija al denteksi keitetyn spagun sekaan, kourallinen raastettua pecorinoa päälle ja lasillinen skumppaa nyt ei koskaan ole huono idea.





Viikon ainoa liharuoka oli jumalaton pihvi, jonka mies kuljetti hallista kotiin. Painoa kunnioitettavat 700 grammaa, läskiä siitä hyvä viipale. Raidat kylkeen savuavan kuumalla grillipannulla (naapuri nauroi ulkona, että sisällä ei saa grillata) ja loppukypsennyksen läski sai uunissa. Omat vinkkini pihvin paistamiseen löydät täältä.
Pihvin kanssa kasa vihreää salaattia kera balsamicon, oliiviöljyn, suolan ja mustapippurin. Ja kyllä, iso lasi tuhtia punkkua.



Couscousin sekaan pääsi pannulla kuullotettu sipuli, valkosipuli, kesäkurpitsa ja chili. Valmiin annoksen päälle lorautin yrttiöljyä jonne piilotin kuivahtaneet korianterit, basilikat ja lehtipersiljat.


Pakastimesta osui käteen Halaniemen Vii-Voan -marketista ostetut jättiravun pyrstöt. Marinoin ne chilillä, valkosipulilla, yrteillä ja sitruunanmehulla maustetussa öljyssä, kuorineen, kyllä vaan. Pannulle ja ääntä kohti, näiden kaverina on hyvä tekosyy ahnehtia vaaleaa leipää. Tippaakaan voita ei saa jäädä pannulle.




Vihanneksia, yrttejä, fetajuustoa, pähkinöitä, siemeniä, öljyä ja mausteita. Lounassalaatiksi ihan kelpo setti.


Uusi rakkauteni on uunissa kesytetty kesäkurpitsa. Ohueksi siivuksi leikattu, suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä maustettu kesäkurpitsa saa kuumassa uunissa pähkinäisen maun, ja rapsakat lastut voi kauhoa suoraan suuhun taikka kasata yrttiöljyn ja riisin kanssa lautaselle. Mainio lounas.


Punajuuripestoa, spagettia ja voissa paistettuja kantarelleja. Yksinkertaisuudessaan taivaallisen hyvää.




Tomaatteja, ihania punaposkia kuluu se kolme kiloa päivässä. Nyt kun ne maistuvat tomaatille, niitä pitää tuhota niin paljon kuin pystyy. Päivän pöydällä seisonut patonki (Frambois leipoo juureen) pääsi revittynä kulhoon, mukaan kuutioidut tomaatit, kunnolla oliiviöljyä, hienoksi leikattua valkosipulia, suolaa ja mustapippuria.
Anna leipäpalojen mehustua hetkinen ja näytä annokselle haarukkaa. Oli niin hyvää, että tein saman setin illalliseksi. Mielikuvituksen puutetta? Ei vaan puhdasta himoa ja laiskuutta. Seuraksi viipaloin munakoison, joka sai saman käsittelyn kuin kesäkurpitsat tuossa postauksen alussa.

Osuiko omalle lautasellesi samoja ruokia?

15 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Mahtavia kuvia! Erityisesti eka on mun supersuosikki :) Minkä kokoinen tuo Aallon pöytä on?

Hanna kirjoitti...

Kiitos Anu! Pöytä on lainassa ystävältä, se on sellainen jännittävä välikoko, liekö 50 cm halkaisijaltaan. Kiertää apupöytänä ympäri keittiötä ja ruokahuonetta.

Anu kirjoitti...

Tosi kätevä välikoko :) Apupöytää tarvitsee yllättävän usein. Pitääkin pitää silmät auki seuraavan kerran Artekin varastomyynnissä. Kiitti vinkistä! :)

-bee kirjoitti...

olipa herkullinen ja laiskaa äitiä motivoiva postaus :)!

-bee

Anonyymi kirjoitti...

Hanna kiltti,

pyytäisin sinulta superkokilta neuvoa: mitä ihmettä kokata miehelle synttäri-illalliseksi? Olen ihan hyvä (tai ainakin enempi innokas :) ruuanlaittaja, mutta nyt lyö tyhjää - pihvejä en osaa paistaa, mutta osaisitko vinkata jonkun muun kotona tehtävän illalliskokonaisuuden, joka olisi erityisesti miehen mieleen?
Tusen tack, jos viitsit vastata!
Mvh,
Katariina

A kirjoitti...

Mielelläni söisin noin jos olisi rahaa mutta 350 euron kk-budjetilla ei meillä lihaa grillailla. Olisi mielenkiintoista nähdä millaisen menyyn loihtisit 3 hengen perheelle jos kk-budjetti on 350 e? Sellaisesta blogipostauksesta olisi enemmän hyötyä.

Anonyymi kirjoitti...

Et ole A tosissasi? Kyllä tuolla budjetilla nyt kerran viikkoon lihaa grillaa, luomulihaakin. Kaikki tämän postauksen ruuat lihaa lukuunottamatta ovat melkoisen edullisia. Itselläni ei varsinaista ruokabudjettia ole, mutta olen laskenut että meillä menee 350-400€ kuussa ruokaan ja mielestäni syömme varsin laadukasta ja hyvää ruokaa, myös sitä lihaa.

Ja kiitos Hanna, tuota leipäsalaattia pitää kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Inspiroivia kuvia ja ruokia! Kesäisin tekisi mieli syödä kevyemmin, mutta asiaa hieman hankaloittaa kaksi alle kouluikäistä, jotka eivät ole innostuneet äitinsä lailla salaateista tai uunissa grillatuista vihanneksista. Aina pitää olla peruslisäkkeitä, perunaa, riisiä, pastaa. Oletko saanut opetettua lapsesi vihreälle vai teetkö erikseen "lasten ruuan" salaattien rinnalle?
Marja

Anonyymi kirjoitti...

Hei!Mahdatkohan koskaan paljastaa taannoisen vuohenjuustolasagnen reseptiä? :)

Hanna kirjoitti...

Tästä pöydästä on ollut paljon iloa, haiukein mielin luovutan sen takaisin omaan kotiinsa. Pitää keksiä jostain lisää laskutilaa, miksi sitä on (aina) liian vähän?

ihanaa jos bee sai inspiksen! ;)

Hei Katariina, olen miettinyt tuota kysymystäsi jo aamulla, parikin ideaa tuli mieleeni. Tehdään niin että laita minulle meiliä, pistän sulle pari reseptiä meidän tulevasta kirjasta.

Kiitos viestistä, A. Kuten tuossa joku mainitsikin, niin minustakin nämä ovat melko edukkaita, sesongin herkkuja. Tuo liha tosiaan oli viikon ainoa, eikä se nähdäkseni kaada kuukausibudjettia, vaikka se olisi tuo mainitsemasi 350€. Pidän ideasi mielessäni, jospa joskus teen 50€/viikko/4 hlöä postauksen. Kivaa viikonloppua!

Anonyymi, testaapa toki, siinä on kaikki mallillaan. ;)

Hei Merja, hyvä aihe, tätä mietiskelin mieheni kanssa pari viikkoa sitten. Lapsemme söi ihan kaikkea siihen asti, kun täytti kolme, sitten alkoin vähän krantumpi kausi. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että joskus maistuu kaikki, toisinaan ei mikään muu kuin spagetti, makaronilaatikko, riisi taikka peruna. Kaikkeen pitää sekoittaa voita. ;) Onneksi on muutamia suosikkeja, joiden avulla surffaillaan nämä hankalat ajat läpi, avokadoa söisi vaikka kolme päivässä, samoin pähkinöitä ja juustoja. Kyllä ne proteiinit sieltä löytyvät, toivon.
Rentoa viikonloppua!

Apua, unohdin sen tykkänään! Katsotaan josko muistaisin sen vielä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Hanna, panin sulle just meiliä! Kiitos kovasti jo etukäteen, jos ehdit heittää resepteillä. Terv, Katariina

Edustusvaimo kirjoitti...

Ah ihana, tyksin sun blogista ihan hulluna!

Jonna kirjoitti...

Mun mielestä 350€/kk 3 hengelle kuullostaa aika hyvältä. Meillä menee kauheesti paljon enemmän, mutta syöjiäkin on lauma :D Ruokaan on mun mielestä kiva panostaa.

Tykkään näistä sun simppeleistä ruuista kauheasti, saan ideoita omaan keittiöönkin.
Mitä teillä muuten ruokajuomana useimiten? Meillä kaikki haluaa aina juoda maitoa ja ruisleipää kantavat ruualle kuin ruualle :D

Hanna kirjoitti...

Kiitos Katariina meilistä, oli myös upeaa kuulla että yllätyksesi onnistui!

Edustusvaimolle kiitos, onpa hauska kuulla!

Kiitos Jonna, kukapa sitä ei punajuurista ja kantarelleista inspiroituisi. ;)
Meillä juodaan vettä (vanhukset saattavat nauttia lasillisen viiniäkin) ja joskus harvoin lapsi juo maitoa.

Abe kirjoitti...

Sopivan rentoja kuvia ja hyvännäköstä lihaa.
Tekstiä en jaksa lukea.