11.7.2012

Spagettia, punajuuripestoa ja kantarelleja

DSC03547

Torikierroksen jälkeen pärekorista löytyi punajuuria ja kantarelleja. Fiksut lukijani ehdottivat taannoin, että punajuuren suurkuluttajana testaisin myös punajuuripeston. Ohjeesta tulee pestoa reilusti, käytin itse neljän hengen spagettiin puolet valmiista punajuuripestosta, loput laitoin jääkaappiin. Aamulla kulho oli tyhjä.


Punajuuripesto
4-5 punajuurta
30 g parmesania raastettuna
kourallinen basilikaa
oliiviöljyä
sitruunanmehua
mustapippuria
suolaa

Leikkaa punajuurista naatti pois ja keitä niitä kuorineen, kunnes ovat kypsiä. Valuta kattilaan kylmää vettä ja puristele punajuurista kuoret pois. Lohko mukulat ja heitä tehosekoittimeen, mukaan raastettu parmesanjuusto ja basilika. Surruuttele menemään ja lisää oliiviöljyä kunnes koostumus miellyttää. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunanmehulla. Suolaa hyvin, massa saa olla melko suolainen, jotta punajuuren maku pääsee hyvin esille.

Heitä spagetti kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Paista pastan kiehuessa kantarellit.


1/2 litraa kantarelleja
kesäsipuli
oliiviöljyä
suolaa

Kuullota sipulia öljyssä, kunnes sipuli hiukan pehmenee, lisää pannulle kantarellit ja paistele muutama minuutti. Mausta suolalla.

Kaada pastan keitinvesi pois, siirrä valutettu spagetti tarjoilukulhoon. Sekoita muutama ruokalusikallinen punajuuripestoa spagetin joukkoon. Kantarellit voi asetella kunkin annoksen päälle.

Täällä viime kesäinen kirjoitukseni punajuurista. 

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, teen tänään!

Veera kirjoitti...

Ihana pasta! Tuli sellainen hyvällä tavalla haikee syysolo.

Minna T. kirjoitti...

Ihanaa, että olet tullut takaisin. Tosin olen iloinen lomastasikin tietysti :) Pelastat aina yksinhuoltajaviikkojeni pahimman pulman, kun mietin, mitä syötäisiin lasten kanssa. Muina viikkoina on se onni, ettei tarvitse kokata ollenkaan, kun mies hoitaa sen aina ja paremmin kuin minä. Mahtavaa kesää teidän perheelle!

Hanna kirjoitti...

Punaisia sormia ja maistuvaa iltaa! ;)

Tiedän, vähän sama fiilis kun kokosin annosta lautaselle (tuo kuva on muuten vuoden takaa, Instagram-kuva kun ei ollut edukseen..)

Ihan mahtavaa kuulla, kiitos paljon viestistäsi. Tulen aina aivan järjettämän iloiseksi kun kuulen että lapsetkin tykkäävät, lahjomaton kriitikkokunta. ;) Kaunista ja rentoa kesää myös sinulle ja perheellesi!

Anonyymi kirjoitti...

Jossain kuvassa vilahti Macin keittiöveitsi, meillä on ollut tuo sama jo kuusi vuotta ja en vaihtaisi pois. Olisko välineurheilua jakaa hieman kokemuksia ja vinkkejä hyvistä keittiövälineistä?
-AnniLydia

Hanna kirjoitti...

-AnniLydia - kiitos vinkistä. Tuo veitsi on loistava, samaa mieltä kanssasi. Ei kai se sen enempää välineurheilua ole kuin ballerinojenkaan esittely. Pistän korvan juureen. ;)