28.11.2011

Puhdasta asiaa






Juttutuokio Jaakon kanssa on ohi, kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille, varsinkin kysymyksiä jättäneille. Pureskelen palasia hiukan ja palaan asiaan mitä pikimmin. Muun muassa teille, jotka olette jättäneet hormonaalisen ehkäisyn pois ja kärsitte siitä aiheutuneista iho-ongelmista, on luvassa muutama ihan konkreettinen vinkki.
Kunpa itsekin olisin niitä saanut, siinä elämänvaiheessa kun kärvistelin noiden ongelmien kanssa.

Äh, muistin juuri että unohdin tarjota miehelle tyrnishotin. 

27.11.2011

Uunissa kuivatut tomaatit






20 kirsikkatomaattia tai pientä luumutomaattia
2-3 valkosipulinkynttä
muutama oksa timjamia, revi lehdet irti ja käytä ne
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa kirsikka- tai luumutomaatit puoliksi. Purista tomaatista suurin osa siemenistä pois, peukalon avulla se onnistuu näppärästi. Räjähdysvaaran vuoksi suosittelen essua, en silkkipaitaa. Tiedän mistä puhun.

Laita uunipellille leivinpaperi, lado puristetut tomaatit paperille. Ripottele päälle hiukan suolaa ja mustapippuria, reilusti timjamia ja loraus oliiviöljyä. Viipaloi valkosipulinkynsi ohueksi, laita jokaisen tomaatin päälle yksi ohut viipale. 

Heitä pelti uuniin. Kaasu-uunimme ei tunne asteita, saati sääliä. Tomaatit voi valmistaa esimerkiksi 250 asteisessa uunissa luukkua vimmatusti avaten ja peltiä paniikinomaisesti käännellen. Tai vaihtoehtoisesti 100-120 asteisessa uunissa, noin tunnissa tomaatit luovuttavat turhat nesteensä ja kuivuvat. Jos olet siunattu leivinuunilla, voit jättää tomaatit lämpimään uuniin koko yöksi.

Uunissa kuivattujen tomaattien maku on tiivis ja ihana, niitä harvemmin tarvitsee säilöä, katoavat parempiin suihin suhteellisen nopeasti. 

Kuivatut tomaatit sopivat salaattien kaveriksi, omeletin kanssa taikka ihan vaan naposteltavaksi.



24.11.2011

Rakas ravinto



Katsoin jokunen viikko sitten yllä olevan videon. Kiinnostava tuokio, suosittelen katsomaan, mikäli sinulla on pieni hetki aikaa. Monesta asiasta olen Jaakon kanssa kovin samaa mieltä, jotkin faktat hämmensivät, niistä olisin halunnut kuulla lisää. Kun kuva pysähtyi, lähestyin Jaakkoa meilitse, toiveena istua lounaalle kanssaan.

Mies löysi kalenteristaan aikaa, ensi maanantaina tavataan. En tee tästä artikkelia mihinkään printtiin, aion jututtaa Jaakkoa ja kirjoitella siitä teille. Tiedän että lukijakunnassani on paljon ravintoasioista kiinnostuneita. Tällä kertaa ei tarvitse juosta lehtikioskille, suosin nyt teitä, ruudun ääressä istuvia.

Mitä sinä kysyisit Jaakolta? Heitä kysymyksesi kommenttiboksiin ja kysyn häneltä sinun puolestasi.

Ai kuka Jaakko? Lue täältä taustaa.





11.11.2011

Sekaisin kahvista


_DSC0954


Olen aina vähän ihmetellyt teenjuojia, tuoksutellut silmät ummessa espressoa ja antanut sille koko sydämeni. Olen ajatellut että rinnassa pomppiva sydän on gramman verran italialainen, elää hyvälle kahville. Olen toivonut että tulevassa kodissa olisi kunnolla laskutilaa keittiössä, jotta Pavoni - keittiön sydän - mahtuisi parhaalle paikalle. Siihen viereen tulisi mylly, joka jauhaa pavut. Tuoksu valtaisi aamuisin uuden kodin ja mieli on valmis uuteen päivään, uudessa kodissa.

Eräänä päivänä tämä kahvinarkkari huomaa että kahvin jälkeen olo on huono, kädet tärisee ja levottomuus kestää monta tuntia. Sama toistuu, kunnes jätän kahvin pois. Minä, joka olin sekaisin kahvista, menen nyt sekaisin kahvista. Ironista.
Yliherkkä kofeiinille, sanoisi joku. Onko joku teistä?

En tahdo diagnoosia, käännän vaan vaivihkaa kelkkani Clipperin pakkausten puoleen, jotka pressikassistani kaivoin. Laiha lohtu? 
Ei oikeastaan, nokkosen ja sitruunan yhdistelmä on ihan kiva. Enemmän kuin ihan kiva, on sitruunan ja inkiväärin liitto. Vadelma, se on vuorossa seuraavana.

Teeihmiset, toivottakaa noviisi tervetulleeksi joukkoonne ja liittäkää oheen parhaat teevinkkinne. Lupaan nöyrästi kuunnella ja keitellä oppienne mukaan kuumia kuppeja koko talven läpi.


7.11.2011

Muikkukukko


DSC06553 DSC06559


Aitokaupan parasta antia on tuoreen kalan lisäksi tämä muikkukukko. Uuniin lämpenemään 45 minuutiksi, folio pois, leikataan reiluiksi viipaleiksi ja kuorrutetaan voilla.

Miten muikkukukko syödään? Tähän kuopiolainen kamuni vastaisi että Sitä syödään niin kauan kuin sitä on. Se on totuus.
Olenkin hiukan hädissäni, että jollei kauppa kukon suhteen käy tarpeeksi tiuhaan, menettää se hyllypaikkansa. Vetoankin naapurikortteleiden väkeen, ostakaa tätä mahtavan hyvää muikkukukkoa tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa jotta minullekin jää.

Aitokauppa