Helsingin kattojen yllä

Seitsemännen hääpäivän illallinen Savoyssa. Paikassa on taikaa, käymme siellä harvoin, jotta taika ei katoaisi.

Yksi Suomen parhaista, ilman epäilystä. Kummaksuttaa, ettei paikkaa ole tähditetty. Minä annan kolme tähteäni loistavalle, tasalaatuiselle keittiölle, tilannetajuiselle ja aidosti ystävälliselle henkilökunnalle ja kaupungin parhaalle sijainnille. Sisustuksesta nyt puhumattakaan, siellä silmä lepää. En malttanut kuvata kuin keittiön terveiset ja vihersalaattini, sitten keskityin nauttimiseen.

Kaunista viikonloppua, voikaa hyvin ja syökää paremmin!

Safkaa - Parempaa arkiruokaa

Meidän kirjalla on kansi ja nimi, olen niin innoissani etten meinaa työtuolillani pysyä! Nimen kanssa painittiin kuukausia, mieheni ei lämmennyt ehdotuksilleni, joita suolsin tusinan päivässä. Eräänä iltana olin juuri nukahtamassa ja kuiskasin Safkaa. Se on hyvä, kuului sängyn vasemmalta puolelta. Mieheni ensimmäinen ravintola oli nimeltään Safka, Krunan pikkuruisen (jo kauan sitten kuopatun) paikan saattaa osa teistä muistaakin. 

Parempaa arkiruokaa oli sille luonnollinen lisä, sitä se nimittäin on. Parempaa arkiruokaa.

Iso kiitos graafikko Kirsti Maulalle, kärsivällisyytesi ja ammattitaitosi tekivät lähtemättömän vaikutuksen! 

Kirja tulee painosta elokuussa, sitä ennen pitäisi saada ne viimeiset tekstit valmiiksi - painun siis töihin.

Ps. Olisi ihana kuulla teidän mielipiteenne kannesta ja nimestä.

Sunnuntain sapuskat

Lasagne tuorepastalevyistä, kesäkurpitsasalaattia, suklaakakkua, ganache ja vaniljajäätelöä. Näillä ravittiin 11 ihmistä menneenä sunnuntaina. Maten är jättegott, sanoi kolmanneksi pienin poika. Mieheni ja hän, ikuiset ystävät tuon lausahduksen jälkeen.

Sen jälkeen kun ostin meille mandoliinin, olen viipaloinut puoli valtakuntaa. Kesäkurpitsa pääsi tällä kertaa terien väliin, raastoin ja heitin kulhoon. Kastikkeeseen laitoin turkkilaista jugurttia, minttua, basilikaa, sitruunanmehua, suolaa ja mustapippuria.

Lassen reseptin saatte heti kun mieheni sen minulle malttaa luovuttaa. Se oli niin hyvää, siihen liittyi häränrintaa, punaista maitoa ja gruyere-juustoa.

Paahdettua kuhaa parsan ja pekonin kera

Hoikka parsa sai hyvää seuraa, kun rasvainen pekoni kävi kimppuun. Kiitos vinkeistänne edelliseen postaukseen, ideoistanne innostuneena nuo kaksi löysivät jääkaapista toisensa ja mukaan uunivuokaan lähti myös Västerbotten-juusto.




Keitin kuorittuja parsoja lyhyessä, suolatussa vedessä noin minuutin verran. Kuivasin kepakot keittiöpyyhkeellä ja rullailin ympärilleen pekonit. Asettelin ne uunivuokaan, suosikkini on tuo valurautainen kaunotar, jossa kaikki näyttää ja maistuu paremmalta.
Uuni puhkui 250 asteessa, jossa parsat viettivät pekonin kanssa muutaman minuutin, kunnes pekoni oli rapsakkaa. Otin vuoan ulos ja heitin raastetun kermajuuston vuokaan, jonka jälkeen vuoka takaisin uuniin, grillivastuksen alle. Nuppi niin kaakkoon kuin lähtee. Minuutti, kaksi, ja komeus on valmis. Varohan näppejäsi tässä vaiheessa, valurautainen vuoka on todella kuuma.


Aitokaupan tiskistä löytyi tuoretta kuhaa, joka valmistui helpoimmalla mahdollisella tavalla, paahtamalla. Kuumenna valurautapannu niin kuumaksi että se likimain savuaa. Laita pannulle ohuelti suolaa (rasvaa ei siis tarvita) ja aseta kalafileet nahkapuoli alaspäin (vaikka nahka ei kalassa enää olisikaan) pannulle. Odottele hiljaa vieressä, kunnes kala alkaa paistua reunoilta. Käännä varoen paistinlastan avulla, siirrä pannu pois kuumalta levyltä ja anna kalan olla pannulla vielä minuutin verran.

Nosta kalat parsan viereen, tarjoa kalalle kaveriksi suolaa ja loraus oliiviöljyä, hapoksi sitruunan tai limetin mehua.
Toki hyvähappoinen valkoviinikin on pöydässä paikkansa ansainnut, testaa vaikkapa Gisselbrechtin Riesling.

Tuo rasvainen parsavuoka oli niin luvattoman hyvää, että raaputin sen puhtaaksi viimeistä juustonmurua myöten.

Rentoa lauantaita, ihanat!

Parsaa, voita ja parmesania

  

Parsaa, voita ja parmesanjuustoa

2:lle alkuruoaksi

puntti vihreää parsaa (n.12 kpl)

5 rkl voita

50 g raastettua parmesanjuustoa

mustapippuria myllystä

suolaa

1/2 tl sokeria

Parsa on loistava kausituote, terveellinen ja mukavan rouskuva suussa. Se maistuu alkuruokana, hiukan isompana annoksena toimittaa pääruoan virkaa ja on mainio lisuke vaikkapa grillatulle kalalle.

Parsa alkaa kitkeröityä ja kovettua heti kun se korjataan, siksi sen tulisi olla mahdollisimman tuoretta. Jos kuori on sitkeä, se on kitkerä. Testaa puraisemalla pieni palanen raa’asta varresta ja saat vastauksesi. Jos parsa on pakattu, avaa aina paketti ja tarkista varret. Niiden ei tule olla kuivat, saati homeiset.

Leikkaa parsan tyvestä parin sentin verran pois ja kuori parsa kukinnon alapuolelta ohuesti kuorimaveitsellä. Jos saat tuoreinta mahdollista parsaa, ei sitä tarvitse kuoria lainkaan. Keitä parsat lyhyessä, suolatussa vedessä, jossa on himpun verran sokeria ja pala voita. Keittoaika vaihtelee parsan koosta riippuen kahdesta viiteen minuuttiin. Keitä mieluummin liian vähän kuin liikaa, napakkuus kannattaa säilyttää. Valuta vesi pois. Jos aiot tarjota parsat vasta myöhemmin, voit huuhdella ne tässä vaiheessa kylmän veden alla ja jättää odottamaan viimeistelyä.

Kuumenna paistinpannu ja heitä voinokare pannulle. Kun voi alkaa ruskistua, nosta parsat pannulle. Raastettu parmesan pääsee minuutin kuluttua mukaan, pyörittele parsat ja parmesan toistensa kimppuun ja tarjoa annos suoraan pannusta. Voit myös nostella atuloilla annokset lautasille. Rouhi päälle mustapippuria myllystä ja nauti välittömästi.

Ja kerrohan, mikä on sinusta paras tapa nauttia parsaa? Olisi hauska testata itselleni uusia tapoja valmistaa sitä, olen nimittäin mennyt melko perinteisellä linjalla kyseisen herkun kanssa.

Viimeiset vihannekset

Tämä päivä ja huominen kameran kera keittiössä, viimeiset kuvauspäivät keittokirjan tiimoilta. Ensi kuun puolella saan kertoa teille opuksen nimen, en malttaisi odottaa.

Tuntuu julmalta sulkea aurinko sälekaihdinten taakse, valaistusolosuhteissa ei ole valittamista. Kaunista torstaita, lukijani!

Sunnuntaibrunssi uudessa kodissa

Muuttolaatikot raahattiin rappuun viime perjantaina aamuauringon säteiden säestyksellä. Kaikki oli paikoillaan. Vihdoin kotona.

Sunnuntaina teimme mieheni kanssa ruokaa aamusta iltapäivään, tai no - rehellisyyden nimissä laitoimme possun marinadiin jo sunnuntaina aamuyöllä.
Kellon kurkotellessa sunnuntaisen keskipäivän yli, kourallinen rakkaita ystäviä saapui luoksemme. Söimme monta tuntia pöydän ympärillä. Nauratti niin että vatsaan sattui, kemiat kohdillaan ja päivä mitä kaunein.

Vaaleanpunaisten kuplien tehdessä taikojaan, leikkivät lapset keskenään ja kitarat, bassot ja sen sellaiset pääsivät nekin luomaan tunnelmaa.

Kun brunssin jäljet oli siivottu, istuimme mieheni kanssa sohvalle ja aloimme miettiä illallista. Lapsi lupasi tehdä kurkkusalaatin, ja tekikin. Kuori, pilkkoi ja maustoi. Ja söi kaiken ihan itse.
Onni on perhe, jonka kanssa voi jakaa rakkauden ruokaan.

Kun painoin pääni illalla tyynyyn, olin melko varma että se oli yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Tuokio kun ei malta sulkea silmiään, ei haluaisi nukahtaa, tahtoisi olla valveilla ja nauttia. Maailman ihanimman viikonlopun jälkeen. Tiedättehän?

Vispipuurotesti

Näettekö te tässä vaaleanpunaisen possun? Vispipuuropossuun ohje löytyy Hannalla keittää -blogin puolelta.

Nöf.