9.5.2011

Pata aidosta makkarasta ja varhaiskaalista


HK:n Sininen Lenkki on Suomen myydyin lihavalmiste. Huijausta se on, jos minulta kysytään.*
Raakamakkara sen sijaan on jumalten herkku, jossa pääosassa on liha, aidot mausteet ja rasva.
Tällä kertaa emme tehtailleet makkaroita kotona vaan valitsimme Wurst Fennican valikoimista seuraavat herkkupötköt: Merquez, Chorizo Portuquese ja Palermo. Lihapitoisuus näissä 85-91 %. Loput mausteita ja rasvaa.

DSC08454




Peitä padan pohja oliiviöljyllä ja nokareella voita, kuumenna maltilla ja heitä joukkoon kaksi viipaloitua sipulia ja yksi valkosipuli. Kuullota viitisen minuuttia, ei ole tarkoitus ruskistaa vaan hellästi pehmentää. Laita pataan suikaloitu kaalinpää, väännä nuppia kaakkoon ja freesaa pari minuuttia. Mukillinen valkoviiniä pataan, (Riesling tai gewurztraminer toimii loistavasti), rosmariininoksa, pari timjaminoksaa, pari laakerinlehteä, suolaa ja mustapippuria myllystä. 
Laita kansi kaalia täynnä olevan padan päälle ja anna pöhistä neljä-viisi minuuttia jolloin kaali menee kasaan ja luovuttaa nesteitänsä, tulee makkaralle tilaa. Pinta laskee noin puoleen väliin pataa.



DSC08458


Laita sekaan ronskeiksi palasiksi leikatut raakamakkarat. Kansi padan päälle, säästöliekki kehiin ja noin 40 minuutin haudutus. Makkarat saavat aikaa antaa rasvat ja maut pataan ja lopputuloksena on ihmeellisen ihana pataruoka, jonka voi nauttia sellaisenaan taikka lisukkeiden kera.
Itse teimme lisäksi raakariisiä, jota keitellään 40 minuuttia, mutta riisin ravintoarvot kiitävät aivan eri tasolla valkoisen riisin kanssa.


DSC08460




DSC08518




DSC08506





DSC08510





DSC08528



* HK:n Sininen Lenkki sisältää mm. perunajauhoja, vettä, natriumglutamaattia, kamaraa, hapettumisenestoainetta, koneellisesti eroteltua porsaanlihaa, stabilointiaineita (E1420, E450), perunakuitua, säilöntäaineita ja glukoosia. HK:n Blöö on valmiiksi kypsää kamaa, joka ei vaadi kypsennystä. Sen grillailu on vähän kuin grillaisi kypsennetyn, tyhjiöpakatun pihvin kaksi viikkoa myöhemmin. HK:n Kevyt Sininen sisältää lihaa 4-5 prosenttia, ei mikään kokolihapihvi.


Mikä on teidän suhteenne makkaraan? Nautitko sinisenä, jätätkö hyllyyn vai teetkö itse kotona?

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ostamme joskus raakamakkaraa Hakaniemen hallista, muuten jäävät makkarat hyllyyn. Kiitos reseptistäsi, syömme niin mielelellämme (usein) kaalia, että resepteistä onkin jo puutetta.

Yvonne kirjoitti...

Ihana resepti!
Edellinen varhaiskaali ohjekin oli loistava, yksinkertainen ja maukas. I love kaali! Kunpa vain täältä tuppukylästäkin raakamakkaraa saisi... varsinkin chorizoa... haaveilua haaveilua

Kirsi kirjoitti...

Ei minkäänlaista makkaraa kasvissyöjälle, mutta kiitos taas ihanasta kaalireseptistä! Makkarat voi korvata sienillä tai vaikka soijarouheella, lisäkkeeksi riisin sijaan joskus myös ohraa.

Teetkö muuten kaalikääryleitä koskaan?

maijanmaja kirjoitti...

Tota noin, aika paha tämän jutun jälkeen myöntää, että Sinistä on tullut ostettua muutama pötkylä elämän aikana.. Todella harvoin kuitenkin.
Lapset ei jostain kumman syystä ole oikein syttyneet noille raakamakkaroille, joten niitäkin ostan harvoin.
Kabanossia grillataan kesällä ja joskus talvella takassa.
Suoleen olen tehnyt makkaraa vain kerran, partiotaitoretkellä marraskuisessa metsässä..
Kiitokset reseptistä, tällä yritän taas koukuttaa lapsia! :)

Hanna kirjoitti...

ole hyvä vaan, hyviä hetkiä padan ääressä!

Kaali on kunkku, kyllä vaan. Hauska kuulla että edellinenkin resepti toimi.

Kaalikääryleitä en ole tehnyt koskaan, pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen - kiitos muistutuksesta!

Kyllä minäkin sitä huttua olen syönyt, se vaan ei ole hyvää, siksi ei koskaan tullut tavaksi. Kaalikoulutus on meillä lapsen kanssa kesken, kaikki kaaliherkut ei uppoa, valitettavasti. Makkarat menee kyllä, kun kutsuu niitä rokkimakkaroiksi :)

Duussi kirjoitti...

Mahtavaa - tämä pääsee ehdottomasti testiin heti tällä viikolla! Ostin juuri hepulle kolmekymppislahjaksi Sarpanevan padan, siinä luulisi makkaroiden ja kaalin muhivan ihanaksi ateriaksi. Mmmm.

LauraQ kirjoitti...

HK:n sininen on just parasta! :D
Syön makkaraa noin 3 kertaa vuodessa, ja silloin sen on oltava blöötä - mieluiten nuotiolla paistettuna. Oikeista lihamakkaroista en pidä, koska en syö juuri lihaakaan.
Tiedän, että sininen on jauhoa ja kaikkea shittiä täynnä, mutta pari pätkää vuodessa tuskin minua tappaa :D

Hanna kirjoitti...

Sarpanevan padassa on taikaa, tulee varmast ihyvä pata. Ihania ruokahetkiä ;)

Laura, luin ensin että syön makkaraa noin kolme kertaa viikossa ja ajattelin lopussa että no onhan se jo melkoinen määrä ;) Oma jauhomakkarahimo menee ohi yhdellä nuotiolla poltetulla, mustalla makkaralla. Lajilla ei ole niin väliä, sillä se yksi makkara nuotiolta kesässä riittää.

Nata kirjoitti...

makkarat. yök. iha sama kuinka paljon lihaa siinä, koska lihakin on yök :D ja yök viä kerra, se on tursutettu SUOLEEN. mä oon erikoinen lihansyöjä siinä mielessä etten tykkää mistään missä liha ei oo siinä alkuperäsessä filee-muodossa. eli mikäli liha on paloina, jauhettuna, makkarana, leikkeleenä, rullana yms, ei nappaa ;D

sen sijaan ajattelin sua cittarissa tänään ja ostin varhaiskaalia! en kypsentäny, iha vaa salaattipohjana meni, mut oli hyvää! kiitos hanna <3

Ee kirjoitti...

Mistä ostat varhaiskaalia? Hallistako? Olen ruokakaupoista bongaillut aika huonokuntoisia, joten mietiskelen tässä, pitäiskö lähteä halliostoksille...

Hanna kirjoitti...

Kaali on hyvää kun hampaissa tuntuu, en minäkään sitä aina kypsennä. Usein vedellään sellaisenaan, joskin hiukan veistä pitää näyttää.

Olemme ostaneet hallista, K-Extrasta ja parista muustakin mestasta. Luulisi isoissa marketeissa olevan kunnollinen vaihtuvuus etteivät pääse nahistumaan.

Heini kirjoitti...

Moi Hanna! Hyvän näköistä pataa. Varsinainen syyni kommentointiin oli kuitenkin toinen. Suosit ilmeisesti luomulihaa, itsekin pyrin ostamaan sitä pelkästään. Haittana on kuitenkin pekonin huono saatavuus. Oletko törmännyt Helsingissä luomupekoniin, tai onko sulla tietoa saako sitä jostain? Herkun ynnä muut isommat peruskaupat oon jo ratsannut tuloksetta... hallistakin katsoin muttei osunut silmään.

Kiitos kivasta blgista, tykkään varsinkin sun ruokajutuista :)