19.6.2012

Tryffeliä, samppanjaa ja syntisen hyvää suklaakakkua




Kun juoksee tukka putkella tapaamisesta toiseen, on hidastettava tahtia siinä vaiheessa kun jalkojen alla on punainen matto. Nautin aamulla uskomattoman hienon aamiaisen kahden tähden ravintola Chez Dominiquessa. Huolellista suunnittelua, tyylikkäitä yksityiskohtia ja tarkkaa toteutusta. Hetket tuossa ravintolassa ovat aina hätkähdyttäviä ja painuvat muistiin.

Hans Välimäki esitteli vierailevat tähtensä – Eero Aarnion ja Oiva Toikan. Herrojen luomuksia löytyy ympäri ravintolaa, jopa ruoka- ja drinkkilistan puolelta. Tarjolla on mm. Toikan rantakalaa, Aarnion lammassärää sekä Välimäen mustikkamaitoa, kertoo lehdistötiedote.
Chez Dominique pitää ovensa avoinna koko kesän, joten jos on juhlan aika, ottakaa suunnaksi Rikhardinkatu. Eikä se kuulosta lainkaan hullummalta, että lasillinen kuohuvaa irtoaa baarista kympillä. Mainio syy ylittää kynnys, jos se on aiemmin ollut liian korkea.

Surkea ja rakeinen kuvanlaatu johtuu siitä, että laitoin kamerani lomalle. Keittokirjaprojektin jälkeen on kovin vapauttavaa kulkea ilman kameraa käsipuolessa.
Tuolla se nyt lataa akkujaan, kuten minäkin. Ensi viikolla kaivan sen jälleen esille ja aloitan uuden projektini. Muistikortit tyhjäksi ja menoksi.


6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nuo ruokatapahtumat kuulostavat paljon kivemmilta kuin meikkikekkerit ;))
Kaunis sinä ja Eeva!

Milja

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs söitte Maxillissa? (Viittaan tietty instagram-kuvaan pojastasi). Muutenkin olisi kiva kuulla omista tämän hetken suosikkiannoksistasi ravintoloissanne tai siitä mitä suosittelisit (jos pitää valita vain yksi pääruoka, alku- ja jälkiruoka).

Hanna kirjoitti...

No ainakin ne yleensä maistuvat paremmilta, tämän aamuinen oli aivan huikea esitys. Oli hankala etsiä lounasta tuollaisen aamiaisen jälkeen. ;)

Söin vuohenjuustosalaatin, lapsi söi lammaspullia ja spagettia. Kuha on suosikkini Maxillin listalla tällä hetkellä.
Raflan lista osuu makuhermooni alusta loppuun, alkuun ottaisin härkäcarpaccion, päälle kanasalaatin ja jälkeen suklaafondantin. No niin, nyt tuli nälkä..

Anonyymi kirjoitti...

Et ole tosissasi! Lasillinen kuohuvaa kympillä. Olen palaamassa Suomeen kesällä muutaman Italian vuoden jälkeen. Täällä maksaa lasillinen kuohuvaa 2,50€. Järkyttävää, voiko lasillinen maksaa todellakin kympin?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, anonyymi, ei varmastikaan Italiassa kahden Michelin tähden mestassa skumpaa 2,50?

Anonyymi kirjoitti...

Niin, en ole käynyt Italiassa Michelin paikoissa (en kyllä Suomessakaan). Tosin olen kyllä syönyt Italiassa kyläravintoloissa loistavaa paikallista ruokaa ja juonut paikallisia mahtavan hyvän makuisia viinejä (jotka eivät kuulu Alkon valikoimiin). Suomessa kaipaan kovasti sellaisia makunautintoja....