5.12.2012

Sykähdyttävän hyvää ankanrintaa ja endiivisalaattia

_DSC0058


Suhteeni ankkaan on pitkä ja vaikea. Olen tilannut sitä useaan otteeseen eri ravintoloissa ja likimain yhtä monta kertaa palauttanut sen takaisin keittiöön. Sitkeää on tupannut olemaan. Mies on pyöritellyt päätään ja päätti valmistaa sen siten, että krantulle rouvallekin kelpaa. Ja kuulkaa, kelpasi! Oli niin mahtavan maukasta, että kirjoitin ohjeen ylös. Kamut komppasivat pöydässä, viimeinen pala jaettiin kivi-paperi-sakset -tekniikalla.
Parasta on, että lähikaupastani saa tuoretta ranskalaista ankanrintaa. Kuorma tulee tiistaisin, suosittelen kiskomaan ovenkahvaa tänään ja valmistamaan ruoan huomiseksi. Lisukkeeksi sopi huikean hyvin endiivisalaatti, jonka ohjeen löydät tuosta alta. Ohjeet ovat kahdelle-neljälle.


Ankanrintaa a la Alexander
1-2 ankanrintaa 
1/3 chiliä ronskeina paloina
4 valkosipulinkynttä halkaistuna
1/2 sipuli ronskeina paloina
2 palaa inkivääriä
1 luomusitruunan mehu
3 rkl soijakastiketta
3 rkl valkoviiniä
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 120 asteeseen. Nosta liedelle paksupohjainen paistinpannu tai pieni pata. Trimmaa ankanrinnasta suurin osa rasvasta pois, ohut, n.1-2 mm kerros voi hyvin jäädä. Säästä trimmattu rasva.
Viillä terävällä veitsellä ankanrinnan nahkapuolelle ruudukko, viillon tulee ulottua lihaan asti.
Paloittele vihannekset.
Laita ankanrasvat kylmälle pannulle ja käännä levyn nuppi kaakkoon. Aseta ankanrinta pannun keskelle nahkapuoli alaspäin siten, että rasvat jäävät sen ympärille. Suolaa ja pippuroi ylöspäin jäävä puoli ankanrinnasta, lisää paloitellut vihannekset läskien päälle ja anna paistua 5-6 minuuttia, kunnes valtaosa rasvasta on sulanut ja porisee iloisesti. Käännä ankanrinta, suolaa ja pippuroi paistettu puoli. Lisää sitruunamehu, soijakastike, valkoviini ja kiehauta. Peitä pannu foliolla tai kannella ja laita se uuniin, samalla voit sammuttaa uunin. Anna ankan lämmitellä uunissa n.8 minuuttia. Ota ankanrinta pannusta pois, pannu se saa jäädä vielä uuniin. Kääri liha folioon ja anna vetäytyä viitisen minuuttia. Leikkaa ankanrinta ja heitä viipaleet pannulle, jonka olet juuri ottanut uunista ulos. Tarjoile ankanrinta endiivisalaatin kanssa, se sopii hienosti sen kaveriksi ja valmistuu muutamassa minuutissa.

_DSC0056

Endiivisalaatti
3 endiiviä
1/2 sitruunaa
1 tl suolaa
mustapippuria
1 rkl kokojyväsinappia
1/2-1 dl mietoa oliiviöljyä

Poista endiivistä uloimmat lehdet ja leikkaa tyvestä pieni pala pois. Voit tarjota endiivin kokonaisena tai silputa sen pienemmäksi. Purista sitruunanmehu kulhoon, lisää suola, mustapippuri ja kokojyväsinappi. Sekoita, lisää oliiviöljy ja sekoittele yhä. Lusikoi kastike endiivien päälle.

Nautinnollisia pyhiä, ystäväiset!

8 kommenttia:

Vimps kirjoitti...

Endiiviohjeita olenkin kaivannut! Kiitos tästä!

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Myös Dijon-sinapilla ja hunajalla maustettu jugurtti on herkkua endiivin kera. Siihen voi sitten lisätä haluamiaan lisäherkkuja, kuten sinihomejuustoa, saksanpähkinöitä jne...

Sini kirjoitti...

Tuo ankkaresepti päätyy ehdottomasti testiin - parempi puoliskoni kun pitää kovasti ankasta, mutta vielä en ole kotona onnistunut sen valmistuksessa aivan nappiin... :)

Anonyymi kirjoitti...

Luomu?

karkki kirjoitti...

Mä olen aina ajatellut että ankan pitääkin olla vähän sitkosta. Siis vähän. Mutta pitääkö? Meilläkin oli viimeviikolla ankkaa, ihan hyvää sellaista, ei murenevaa, mutta minun suuhun maistuvaa.

Lueskelin tuossa ESS:n paperiversiota ja siellä ruokasivulla eteen pompsahti otsikko "Maukas Muru ja hyvää Safkaa" :) Pääsitte muutaman muun opuksen kanssa kirjalahjat-vinkkeihin.

Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja perheelle!

Hanna kirjoitti...

Ollos hyvä vaan, endiivi on ihan ykkönen! ;)

Kuulostaa hyvältä, Minna!

Onnea matkaan, Sini. Tule kertomaan miten ankan kanssa kävi.

Kyseinen tuote ei taida olla luomua, pitää vielä varmistaa kauppiaalta.

Karkki, tämän ohjeen mukaan se ei jäänyt sitkoiseksi, ei lainkaan. Nyt ollaan ankan kanssa sinut, enkä moiti toista enää sitkeäksi. ;)
Tahtoisin kovasti tuon ESS:n paperiversion, minkä päivän lehdessä se oli? Yritän (epätoivoisesti) keräillä kaikki kirjaa koskevat jutut talteen. Ihanaa päivää sinullekin!

karkki kirjoitti...

On tän päivän lehdessä, laitan sulle meiliä tuohon chicling kirppiksen osoitteeseen.

Hanna kirjoitti...

Kiitos Karkki, olet ässä!